Tarinat ovat voimakkaita työkaluja ratkaisukeskeisessä terapiassa. Ne tarjoavat turvallisen tavan tutkia omaa elämää, etsiä uusia näkökulmia ja löytää ratkaisuja haastaviin tilanteisiin. Tarinat voivat auttaa konkretisoimaan ajatuksia ja tunteita. Kun asiakas saa kertoa tarinan, hän voi muistella vaikeitakin kokemuksia turvallisella etäisyydellä. Silloin voi avautua uusia mahdollisuuksia. Tarinoihin voi kuvitella erilaisia loppuratkaisuja ja tulevaisuuden näkymiä. Tämä voi auttaa asiakasta näkemään vaihtoehtoja ja uskomaan muutoksen mahdollisuuteen. Menneistä kokemuksista kertominen voi paljastaa asiakkaan vahvuuksia ja kykyjä. Hän voi löytää uusia voimavaroja ja hyödyntää niitä nykyisessä ongelmassaan. 

Elokuva Inside Out 2 sukeltaa syvälle ihmismielen monimutkaisuuteen. Riley – tyttö navigoi elokuvassa murrosiän myrskyisillä vesillä. Uudet ja vanhat muistot ovat vieriviä marmorikuulia. Minäkuva muodostaa hienovaraisen instrumentin, jonka kieliä muistot soittavat. Mukana ovat tunneolennot Ilo, Suru, Pelko, Viha, Kateus, Nolous, Ahdistus ja Tylsyys. Kolmetoistavuotiaan tytön mielen kojelaudassa hohtaa punainen nappi kuin ydinaseen laukaisupainike. Siinä lukee ”puberteetti”. Tunneolento Ahdistuksen mielestä komentokeskus tulee päivittää ajan tasalle. Ahdistus pyrkii ajatusten keskipisteeksi. Elokuva kertoo, että pimeä ja valoisa voivat elää rinnan. Mielenterveyden, itsensä löytämisen ja kestävyyden teemat nivoutuvat saumattomasti mukaan. Tarina uskaltaa tarkastella iloa tunteena myös silloin, kun se on takertuvaa, hätäistä tai torjuvaa ja ahdistusta silloin, kun se tekee parhaansa. Niiden väliin mahtuvat kaikki tunteiden värit.

Ihmisen muisti ei ole kopiokone vaan tarinankertoja. Mielikuva aivoissa sijaitsevasta arkistosta, jossa muistot ovat omissa lokeroissaan kauniisti aikajärjestyksessä, on harhaanjohtava. Tosiasiassa muistot ovat murusia hermoverkostoissa. Ne kootaan aina uudestaan, kun ne palautetaan mieleen. Ne muuttuvat ajan myötä, kun alkuperäiseen muistoon sekoittuu matkan varrelta monenlaisia aineksia koetusta, nähdystä, kuullusta, luetusta ja kuvitellusta. Kerronta on muistelua ja muistelu on tiivistämistä, yksinkertaistamista ja abstrahoitumista. Ajan kuluessa se menettää konkreettisen luonteensa ja muuttuu varjokuvaksi.

Lapsi kasvaa hitaasti aikuiseksi. Hän ehtii kuulla monta tarinaa. Oppia niistä uutta. Hänen ei tarvitse oppia ja kokea kaikkea itse. Tarinoista rakentuu koko minuutemme, identiteetti, yksityinen ja yhteinen tietoisuus. Oma minuutemme tarina on koodia, jonka ympäröivä maailma kirjoittaa mielemme tyhjään tauluun. Mielemme ui siinä joka päivä. Hengitämme sitä joka hetki. Tarinalla on neliulottuvainen muoto. Se muodostuu ajatuksen kuvista, jotka liikkuvat ajassa. Viidentenä ulottuvuutena tulee mukaan niiden muodostama ajatuskokonaisuus, tunne. Tunne sisältää muistoja tapahtumista. Siinä on toivoa, mutta myös kyyneleitä. Se tuo esiin omat arvot. Tarina on kertomusta syvällisempää. Se on merkitysten syvärakenne.

Tarinat terapiassa

Psykoterapeutin vastaanotolla käsitellään useammin itsepintaisesti mieleen tunkeutuvia piinallisia muistikuvia kuin huonomuistisuutta. Torjuttu mielensisältö ei välttämättä häviä kokonaan vaan painuu mielen uumeniin, josta se tilaisuuden tullen palaa häiritsemään ja manipuloimaan ajatuksiamme ja käyttäytymistämme. Muistojen avulla tiedämme, keitä ja millaisia olemme. Mutta entä jos emme haluaisi olla sellaisia kuin muistomme kertovat? Jospa haluaisimme muuttua, unohtaa menneet ja aloittaa puhtaalta pöydältä? Parhaimmillaan muisti tekee tehtäviään hyvän palvelijan tavoin, mutta usein se toimii myös toiveistamme ja haluistamme piittaamatta. 

Erityisen hyvin tallentuvat sellaiset tapahtumat ja asiat, joihin liittyy voimakas tunnelataus. Olisi mukavaa, jos mieli valikoisi muistettavaksi vain myönteisten tunteiden, kuten rakkauden, ilon ja innostuksen sävyttämiä kokemuksia. Mutta ei. Samalla logiikalla liimautuvat mieleen pelottavat ja ahdistavat tapahtumat. Pelko ja ahdistus voivat yleistyä koskemaan monia aivan turvallisiakin tilanteita ja muistoja. Huolestumme turhaan ja samalla kuormitamme aivoja, mieltä ja elimistöä. Pienimmästäkin vihjeestä ne aktivoituvat alkuperäisellä voimalla tai jopa voimakkaampina, elävämpinä ja yksityiskohtaisempina.

Ongelmapuheesta on sopivassa kohdassa hyvä siirtyä etsimään ratkaisuja. Asiakkaan kohtaamisessa terapeutti voi pyytää asiakasta kertomaan jostakin haastavasta tilanteesta, miten hän on selvinnyt vaikeuksista. Kysymyksin voi auttaa eteenpäin ja näkemään elämänsä laajemman perspektiivin ja vahvistamaan asiakkaan omia voimavaroja. ”Jos elämäsi olisi elokuva, millainen se olisi?”. ”Kerro minulle tarina siitä, kun olet kokenut voimaa ja rohkeutta.” ”Millaisen loitsun loisit ongelmasi ratkaisemaan?”.

Kaikki mielet ovat erilaisia, sillä niiden lähtökohtana on kunkin henkilökohtainen unelmakuva. Harmonisen mielen luomiseen ei ole yhtä mallia. On vain pyrkimys kohti seesteistä mielen harmoniaa, joka on omasta mielestä täydellinen. Terapeutin tehtävänä on rohkaista jokaista etsimään itselleen mielen harmonia, joka rakentuu unelmista ja niitä tukevista tarinoista. Oma tarina on kaikkea sitä, mikä tuntuu merkitykselliseltä ja vie eteenpäin kohti parempaa. Mielessä muodostuva kuva on ajattelun syvin ja ensisijaisin ilmaus. Tarinan kasvualusta on tunne. Ilman tunnetta ei ole tarinaa. Tarina on merkitystä ja tarina on tunnetta. Elämämme on täynnä tarinoita ja niistä voidaan aina löytää positiivinen puoli. Onnellinen lapsuus voidaan löytää vielä aikuisiässä. Tarina on mustavalkoiseen valokuvaan tuotu väritys.

Satujen maailma

Inside Out 2- elokuva voi olla nuorelle enemmän kuin pelkkä elokuva. Se voi auttaa häntä ymmärtämään tunteitaan, hyväksymään itsensä ja löytämään terveellisiä tapoja selviytyä mielenterveyden haasteista. Nuori voi samaistua päähenkilöön. Elokuva voi auttaa värikkäänä matkana paranemiseen. Elokuvassa Ilo oli menettänyt kiiltonsa, ja Suru tunsi olonsa ylivoimaiseksi. Muutos parempaan on kuitenkin mahdollinen. Nähdessään nämä taruolennot näytöllä, nuori voi tuntea olonsa vähemmän yksinäiseksi. Ehkä hän tajuaa, että oli oikein tuntea surua ja ahdistusta ja että nämä tunteet olivat normaali osa elämää.

Terapeuttisia teemoja on käsitelty elokuvan markkinoinnissa. Google Scholar – tietokannasta löytyy tieteellisiä artikkeleita elokuvan opetuksellisesta vaikutuksesta kirjallisuustutkimuksen ja pedagogiikan näkökulmasta, mutta varsin vähän mielenterveystyön valossa. Tekoälyohjelmat eivät tahdo löytää ollenkaan tieteellistä tutkimusta asiasta. Taustalla on ehkä se, että lähes kaikki tutkimukset ovat maksumuurin takana. Artikkelien avaamisesta vaaditaan parhaimmillaan 200 dollarin maksua. Tällöin lienee viisaampaa viedä koko perhe katsomaan elokuva, kuin avata sitä käsittelevä tieteellinen artikkeli. Tieteellisen artikkelin avauksen hinnalla saa elokuvalippujen lisäksi ostettua perheelle hampurilaiset. 

Sadut ovat osa ratkaisukeskeistä maailmaa. Ne keskittyvät ongelmanratkaisuun. Aina voi onnistua ja olla oman mielensä sankari. Sadut alkavat perinteisesti sanoilla ”Olipa kerran kauan sitten…”. Tarinassa sankari ajautuu seikkailuihin ja vaarallisiin tilanteisiin. Hän oppii omista ja toisten kokemuksista. Satu ajautuu kriisiin ja sitten ongelmat alkavat ratketa. Kriisin jälkeen sankarin elämässä tapahtuu ratkaiseva muutos. Lopussa kaikki on hyvin. Päähenkilö on onnellinen ja sadun on aika päättyä. 

Prinssi on saanut prinsessansa. ”He elivät onnellisina elämänsä loppuun asti”. Lopetus voi olla pojille liian makea, ehkä myös murrosikäiselle tytölle. Vanhemmalle miehelle voi lopetukseksi sopia ajatus lännenelokuvasta John Waynen ratsastaessa kohti auringonlaskua tai sarjakuvasankari Tex Willer matkalla kohti uusia seikkailuja. Konkretiaa ja todenperäisyyttä hakevalle voi tarjota lopetukseksi Ernest Shackletonin tarinaa onnistumisesta, vaikka hänen tutkimusaluksensa murskautui ahtojäiden puristuksessa. Ruotsinkielisten asiakkaiden kohdalla tarinan lopetukseksi voi ehkä sopia heidän lapsuudestaan tuttu toteamus ”Snip, snap, snut, så var sagan slut.”.