Työskennellessäni integratiivisena terapeuttina, joka ammentaa vahvasti relationaalisesta ajattelusta, oli iso yllätys saada pyyntö kirjoittaa artikkeli Ratkes lehteen hiljattain valmistuneesta väitöskirja-aiheestani. Vaikka päätös ottaa pyyntö vastaan syntyi nopeasti, siihen liittyi monia erilaisia tunteita ja pohdintoja.

Aluksi tunsin epävarmuutta. Terapiatyössäni keskityn pääasiassa pitkiin prosesseihin, joissa huomio kohdistuu siihen, miten asiakkaideni varhaiset kiintymyssuhteet ovat syvällisesti muovanneet heidän tapojaan olla suhteessa itseensä, muihin ja ympäröivään maailmaan. Omassa ajattelussani lapsuudenperheessä opitut mallit toimivat pohjana myöhemmille ihmissuhteille, vaikuttaen esimerkiksi siihen, miten suhtaudumme uusiin ihmisiin, ja mitä odotamme heiltä. Varhaiset kiintymysmallit muovaavat myös sitä, miten etsimme huomiota ja välittämistä, miten reagoimme tilanteisiin, joissa tärkeä ihminen on vihainen tai pettynyt meille, ja miten ilmaisemme omaa vihaisuuttamme ja pettymystämme. Kokemukseni mukaan näiden usein elämää rajoittavien, yksilöllisten suhteessa olemisen tapojen ymmärtäminen ja muuttaminen psykoterapian avulla vaatii paljon aikaa ja kärsivällisyyttä. Ratkaisukeskeiselle ajattelulle on ominaista ripeämpi tahti ja keskittyminen menneisyyden sijaan tulevaisuuteen. Ei siis lienee yllättävää, että pohdin epävarmana, mitä oma ajattelutapani voisi tarjota tässä kontekstissa.

Kärsivän ihmisen kohtaaminen tapahtuu aina tässä ja nyt hetkessä

Kunnes mieleeni juolahti nykyhetki, jota sekä terapeuttisessa työssä että mindfulness-piireissä kutsutaan tässä-ja-nyt-fokukseksi. Nykyhetki kietoo yhteen menneen ja tulevan: se tuo esiin menneisyyden haavat, mutta kätkee samalla tulevaisuuden ja psyykkisen muutoksen siemenet. Mielenterveyttä edistävässä työssä juuri nykyhetkessä tapahtuu kahden ihmisen kohtaaminen, jossa piilee siemenet muutokseen.

Väitöskirjani (Holmström 2024) tarkastelee neljässä eri terapeuttisessa kontekstissa, kuinka terapeutti voi omalla toiminnallaan tukea asiakkaan sisäisen motivaation kehittymistä psyykkiseen muutokseen. Psyykkinen muutos ei ole helppoa. Vaikka haluamme muuttua, se tuntuu usein vaikealta ja toisinaan jopa mahdottomalta. Muutos on pelottavaa, sillä vanhoista tavoista luopuminen on hyppy tuntemattomaan. Psykoterapian onnistumisen kannalta ratkaisevaa on, miten terapeutti kohtaa näitä asiakkaan luonnollisia ja ristiriitaisia tunteita, jotka liittyvät muutokseen.

Itsemääräytymisteoria asiakastyön tukena

Psykoterapian alalla vallitsee laajalle levinnyt yksilökeskeinen käsitys motivaatiosta: motivaatiota pidetään yksilön ominaisuutena, ja mitä enemmän sitä on, sitä parempana sitä pidetään. Tämä käsitys on vahvasti esillä, vaikka psykologian alan tutkimus on asettanut yksilökeskeisyyden kyseenalaiseksi. Motivaatio ei ole vain yksilön sisäinen ominaisuus, vaan se syntyy ihmisten välisissä suhteissa. Ratkaisevaa ei ole motivaation määrä, vaan sen laatu, joka kehittyy yksilön vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Terapiakontekstissa tämä ympäristö on luonnollisesti terapeutti itse.

Kestävää psyykkistä muutosta hakevan henkilön ja häntä auttavan ammattilaisen vuorovaikutuksessa täytyy olla läsnä tiettyjä piirteitä. Itsemääräytymisteorian (Ryan & Deci 2017) mukaan terapeutti edistää asiakkaan sisäistä motivaatiota, kun hän tukee vuorovaikutuksessa asiakkaan autonomian, yhteenkuuluvuuden ja pystyvyyden perustarpeita. Suomessa itsemääräytymisteoria on laajasti sovellettu terveydenhuollossa, kasvatuksessa ja organisaatiopsykologiassa, mutta sen soveltaminen psykoterapian prosessitutkimukseen on uutta, ja väitöskirjani tuo tähän oman panoksensa. 

Asiakkaan psykoterapiaan tuomat vaikeat kokemukset voivat herättää terapeutissa monenlaisia tunteita. Ratkaisukeskeisessä työskentelyssä tämä terapian olennainen aspekti on jäänyt vähemmälle huomiolle. Terapeutin kyky käsitellä omia tunteitaan on kuitenkin avainasemassa siinä, miten hyvin hän pystyy tukemaan asiakkaan perustarpeita. Tämä vaikuttaa ratkaisevasti siihen, syntyykö asiakkaassa ulkoinen vai sisäinen motivaatio psyykkiseen muutokseen. Ulkoinen motivaatio saattaa ilmetä hienovaraisesti, esimerkiksi terapeuttiin mukautumisena. Koska mukautumisen huomaaminen ja muuttaminen vaatii aikaa, lyhytterapioissa on korostunut vaara, että se jää huomaamatta, jopa asiakkaalta itseltään. 

Perustarpeiden tukeminen terapeuttisessa vuorovaikutuksessa

Miten terapeutti voi tukea asiakkaan psykologisia perustarpeita terapiasuhteessa ja terapeuttisessa vuorovaikutuksessa? Tämä on tärkeä ja vähän tutkittu kysymys, johon väitöskirjatutkimuksessani pyrin vastaamaan neljässä eri terapiatilanteessa suoritetun prosessitutkimuksen ja teoreettisen tarkastelun kautta. Tulokset osoittavat, että asiakkaiden perustarpeiden tukeminen on moniulotteinen ilmiö: se on sekä terapeutin mielensisäinen että terapiasuhteen vuorovaikutuksen tärkeä aspekti. Lisäksi se on sekä sanallisen että sanattoman vuorovaikutuksen olennainen ulottuvuus. Asiakkaiden perustarpeiden tukemisen moniulottuvuus johdatti minut sen käsitteellistämiseen terapeutin suhteessa asemoitumiseksi. 

Tutkimukseni keskeinen löytö on, että perustarpeita tukeva vuorovaikutus ei ole pelkästään sitä, mitä terapeutti tekee, vaan myös sitä, miten hän jäsentää ja ymmärtää sekä asiakasta että kunkin hetken terapeuttista tilannetta. Tässä itsemääräytymisteoria korostaa nimenomaan terapeutin näkökulman vaihtamisen taitoa, ja sen takan olevaa konstruktivistista epistemologiaa- molemmat olannainen osa myös ratkaisukeskeistä työskentelyä. 

Korostamalla motivaation laatua ja sen edistämistä terapeutin suhteessa asemoitumisen kautta, tutkimukseni avaa uusia mahdollisuuksia sisäisen motivaation tukemiseen erilaisissa terapeuttisissa interventioissa. Tämä voi johtaa merkittävämpiin ja kestävämpiin terapeuttisiin tuloksiin.

Humanistinen ja organisminen ihmiskäsitys auttamistyön perustana

Me ihmiset olemme syvällisesti toisistamme riippuvaisia olentoja. Hyvinvointimme jokainen ulottuvuus kumpuaa ihmissuhteistamme. Sekä ratkaisukeskeinen terapia että itsemääräytymisteoria ovat saaneet olennaisia vaikutteita Maturanan ja Valeran (1992) ajattelusta, joiden lähestymistapa mieleen ja elämän prosesseihin on radikaalisti systeeminen (Lipchic, 2002). Systeeminen ajattelu ymmärtää elävät organismit, mukaan lukien ihmismielen, niiden ympäristön kanssa käydyn jatkuvan vuorovaikutuksen kautta. Elämä ja tietoisuus ovat verkostomaisia itsesäätelyprosesseja. Kuten itse minuus, joka vuorovaikutuksessaan ympäristön kanssa jatkuvasti muuttuu ja kehittyy, ja tähtää jatkuvaan integraatioon ja jäsentymiseen. Tässä itsemääräytymisteoria löytää yhteisen pohjan ratkaisukeskeisen psykoterapian kanssa, jossa ihmismielen kyky kasvaa ja kukoistaa on keskeinen perusolettamus. 

Terapeuttinen otteeni erottuu ratkaisukeskeisestä otteesta olennaisesti siinä, että ajattelussani ja terapeuttisessa työssäni terapiasuhde ei ole muutoksen taustatekijä, vaan sen väylä. Pidemmissä, kiintymyssuhdeteorian nojautuneissa terapioissa asiakkaan elämän tärkeimmät ristiriidat alkavat ilmentyä ja elää itse terapiasuhteessa. Terapeutti väistämättä ja tahtomattaan huomaa osallistuvansa näihin asiakkaan sisäisiin draamoihin. Asiakkaan psyykkinen muutos riippuu siitä, pystyykö terapeutti tätä yhdessä luotua draama asiakkaan kanssa muuttamaan. Onnistuakseen tässä terapeutti tarvitsee konstruktivistista lähestymistapaa, ja näkökulman vaihtamisen taitoa. 

 Kuten Jessica Benjamin on todennut (2018), me olemme suhteiden kautta olemassa. Minuutemme ei ole yksilöllinen, vaan syntyy ja alati muuttuu toisen ihmisen kanssa käydyssä vuorovaikutuksessa. Jopa mielemme, eli se, mitä kutsumme minuudeksi, ei ole muuta, kuin yhdistelmä elämämme tärkeistä ihmissuhteista rakentuvia erilaisia suhteessa olemisen tapoja. Se, miten tulemme nähdyksi, muokkaa meitä jokaisessa elämämme hetkessä. Kliinisessä työssäni huomioni on enemmän asiakkaan tunteissa kuin ajattelussa, enemmän prosessissa kuin sisällössä. Asiakkaan kanssa ollessani huomioni keskittyy tekniikoiden sijaan terapiasuhteessa ilmentyviin hienovaraisiin muutoksiin. 

Ratkaisukeskeinen terapia korostaa asiakkaan autonomian ja kompetenssin tukemista ja tämä periaate saa vahvaa tukea tutkimuksesta. Itsemääräytymisteoria on tuhansien tutkimusten kautta osoittanut, että kun ihminen kokee toimintansa olevan ulkoisesti määrättyä, hänen motivaationsa jää pinnalliseksi ja lyhytkestoiseksi. Pitkäkestoinen, sisäinen motivaatio sen sijaan syntyy, kun ihminen kokee tekevänsä asioita omasta vapaasta tahdostaan, eikä muiden odotusten tai vaatimusten takia. On tärkeää muistaa, että sisäinen ja ulkoinen motivaatio eivät ole toisensa poissulkevia: me kaikki olemme sekä ulkoisesti että sisäisesti motivoituneita eri asioissa. Silti ulkoisen ja sisäisen motivaation painopisteellä on suuri merkitys hyvinvointimme kannalta. Liiallinen mukautuminen ulkoisiin odotuksiin johtaa usein pahoinvointiin.

Sisäinen motivaatio luo elävyyden tunnetta

Itsemääräytymisteoria voi toimia myös yhdistävänä linkkinä ratkaisukeskeisen terapian ja erään hyvin tunnetun psykoanalyyttisen kliinikon, Winnicottin ajattelun välillä. Winnicott käsitteli asiakkaan ulkoista motivaatiota ja sen haitallisia vaikutuksia, kun puhui false self:in kehityksestä. Hänen ajattelunsa, joka keskittyi psyykkiseen terveyteen, sairauden sijaan, on mullistanut ihmissuhdetyötä tekevien käsityksiä psyykkisestä muutoksesta. Winnicottin ajattelussa, kuten myös ratkaisukeskeisessä lähestymistavassa, elävyys ja luovuus ovat psyykkisen terveyden peruskiviä. Hän kysyi, mistä tunne, että elämä on elämisen arvoista, kumpuaa? Ja Winnicottin vastaus on selkeä: Elävyyden tunne kumpuaa tietyn tyyppisistä ihmissuhteista. Winnicottin terveyteen ja elämään suuntautunut ajattelutapansa ja ihmisen luovuuden korostaminen merkityksellisen elämän saavuttamiseksi tarjoavat arvokasta perspektiiviä myös ratkaisukeskeisessä työssä.

Kirjoittaessani tätä artikkelia epävarmuuteni on muuttunut iloksi. Keskittymällä siihen, mikä yhdistää meitä, eri koulukuntien terapeutteja, rakennamme siltoja. Nyt, kun maailmassamme näemme yhä enemmän vastakkainasettelua, tarvitsemme sitä enemmän meitä ja ajattelumme yhdistäviä siltoja. Itsemääräytymisteorialla ja ratkaisukeskeisellä ajattelulla, joiden molempien taustalla on systeeminen ajattelu ja selkeät kytkökset humanistiseen ja positiiviseen psykologiaan, on monia yhteisiä kosketuspintoja. Näiden yhtymäkohtien huomaaminen ja korostaminen avaa uusia ovea, rikastuttaa terapeuttista työskentelyä ja antaa eväitä ammatillisen identiteetin laajentamiseen.