Traumainformoidun työotteen kouluttaminen ammattikorkeakoulussa
Teksti ja kuva: Minna Kuvajainen
Traumainformoidussa työotteessa nähdään ymmärtäen menneisyys, katsotaan toiveikkaasti tulevaisuuteen ja ollaan arvostavasti läsnä käsillä olevassa tilanteessa. Se auttaa näkemään ihmisen myötätuntoisesti fyysisenä ja hermostollisena eläimenä sekä mielellisenä ja toisten kanssa vuorovaikuttavana sosiaalisena olentona. Vaikka työotteen nimessä on sana trauma, on yhtä lailla kyse turvasta ja siitä, miten sen kokemisen kyky voi vaurioitua traumaattisen tapahtuman tai turvattoman elämänvaiheen seurauksena; silloin turvaa on tarpeen vahvistaa erityisen huomioivalla tavalla. Työotetta voi tarkastella työntekijän itsetuntemuksen, vuorovaikutustilanteiden sekä yhteisöjen ja yhteiskunnan rakenteiden näkökulmista.
Traumainformoitu työote on ymmärrystä ja taitoa ottaa huomioon ihmisten moninaisuus siinä, että meillä on erilaisilla tavoilla reagoiva hermosto: turvallisuuden kokemus järkkyy toisilla herkemmin kuin toisilla, myös työntekijöillä. Vertailu toisiin – tuo kollega tai tuttava vaikuttaa olevan toimintakykyinen, vaikka hänelle on tapahtunut samanlaisia asioita kuin minulle – on turhaa, koska hermoston yksilöllisyys on monen tekijän summa. Hermosto on onneksi elin, joka muovautuu yhteydessä toisiin, ja siitä ponnistaa traumainformoidun työotteen toiveikkuus.
Kehon turva ja turvattomuus
Toisinaan asiakastyössä voi herätä alitajuinen asenne Mikä tuossa ihmisessä on vikana? Traumainformoidussa työotteessa se vaihdetaan myötätuntoiseen ajatteluun Mitähän hänelle on tapahtunut? Ymmärretään, että menneisyydessä voi olla tapahtumia tai olosuhteita, jotka ovat aikanaan ylittäneet ihmisen sietokyvyn, ja silloin hermosto on muovautunut elämään turvattomassa ympäristössä. Menneisyys voi aktivoitua nykyhetkessä vaarantaen kehomielen turvallisuuden kokemuksen. Ilman turvan kokemusta asioiden tiedollinen prosessointi voi olla hankalaa, kun huomio on itsen suojaamisessa. Joskus turvattomuuden kokemus näkyy ihmisestä päälle päin, mutta ei aina. Lisäksi se voi ilmetä palveluista pois jättäytymisenä, minkä vuoksi traumainformoitua työtä tehdään myös rakenteita arvioiden ja kehittäen. Hyvä kysymys missä tahansa hetkessä on: miten voisin työntekijänä lisätä juuri nyt turvallisuutta?
Traumatietoisuus on osaamista, jota harjoitetaan kaiken aikaa kaikkien asiakkaiden kanssa, eikä työntekijän tarvitse oikeastaan tietää asiakkaan taustaa. Edellisiä kysymyksiä ei ole siis tarkoitus kysyä ääneen, vaan ne kuvaavat sitä asennoitumistapaa, joka on taustalla traumainformoidussa työotteessa. Menneitä tapahtumia ei aleta ”kaivella” tai kysellä, jos ollaan sellaisten palveluiden parissa, joissa niitä ei hoideta, vaan työntekijä voi lisätä turvallisuutta muun muassa kehotunteita validoivalla kanssasäätelyllä. Siinä on keskiössä työntekijän omat vireystilan vakauttamisen taidot ja itsetuntemuksen taidot laajemminkin.
On tärkeää, että turva ja turvattomuus ymmärretään mielen lisäksi kehollisina asioina, joista ihminen ei välttämättä ole edes tietoinen. Jos turva olisi vain tiedollinen asia, olisikin helppoa todeta, että ”katsos, sinun ei kannata nyt pelätä, koska…” Kehollisten reaktioiden mitätöiminen tuollaisella toteamuksella voisi aiheuttaa ajatuksen, että ne ovat vääriä.
Trauma- ja turvatietoinen organisaatio
Olen laatinut oheisen talokuvion, jonka avulla koulutan LAB-ammattikorkeakoulussa traumainformoitua työotetta erillisellä aihepiirin kurssilla. Kuvio on esitelty laajemmin artikkelissani (Kuvajainen 2023) kirjassa Traumainformoitu työote. Talomuoto sopii traumainformoituun työotteeseen, koska työotteen perusteellinen toteutuminen edellyttää sen kehittämistä koko organisaation tasolla ja laajemmassa mielessä koko yhteiskunnan rakenteissa. On tärkeä keskustella ja sopia yhdessä kaikkien organisaatiossa työskentelevien kanssa turvallisuutta luovista käytännöistä. Yksittäinen työntekijä tai opiskelija voi toki opiskella tutkittua tietoa talon huoneiden teemoista ja hyödyntää sitä omassa vuorovaikutuksessaan kollegoiden, asiakkaiden ja itsensä kanssa.
ACE-tietoisuus hätkähdyttää ja validoi
Opiskelijoille hätkähdyttävin ja uusin tieto talon huoneissa on yleensä (P)ACE-tietoisuus. ACE tulee sanoista Adverse Childhood Experiences ja tarkoittaa lapsuuden haitallisia kokemuksia ja olosuhteita. Laajat ACE-tutkimukset ympäri maailmaa ovat tuoneet ymmärrystä lapsuuden haitallisten kokemusten synnyttämästä myrkyllisestä stressistä ja siitä, miten se voi vaikuttaa itsenäisenä tekijänä ihmisen kehossa vielä aikuisenakin kasvattaen riskiä moneen somaattiseen ja psyykkiseen sairauteen. Lapsuuden pitkäkestoinen myrkyllinen stressi kietoutuu ihmisen elintapavalintoihin, ihmissuhteisiin ja maailmankuvaan moninaisin tavoin. (CDC 2024; Felitti & Anda et al. 1998; Burke Harris 2019.)
Voisi luulla, että ACE-tutkimuksista lukeminen olisi lamaannuttavaa, mutta moni opiskelija kertookin, että se on tuntunut erityisen merkitykselliseltä ja vapauttavalta, jos hänellä itsellään on paljon haitallisia kokemuksia lapsuudessa: ”ACE-tietous tuntuu kuin minut olisi viimein nähty!”. Epämääräiset tuntemukset kehossa ja omissa reaktioissa saavat nimen, ja se tuo myötätuntoa itseä ja toisia kohtaan. Työntekijät kuvaavat asiakkaiden vastaavia kokemuksia kurssillani. Trauman tiedostaminen ei tarkoita sitä, että siinä kieriskeltäisiin, vaan sitä, että ihminen haluaa tulla nähdyksi kokonaisena.
Lapsuuden suojaavat tekijät (PCEs, Positive Childhood Experiences) voivat kompensoida merkittävästi ACE-kokemusten vaikutuksia (Westerlund-Cook 2023). Kun oppii tietoa molemmista, toipumista tukevan PCEs-ympäristön merkitys näyttäytyy syvällisesti. Silloin sellaiset ihanteet, kuten lämmin vuorovaikutus ja asiakkaan osallisuus, nousevat ratkaisevaan rooliin arkisissa kohtaamisissa sellaisissa paikoissa, joissa ei tehdä psykoterapiatyötä vaan joissa ihmiset elävät päivittäin, kuten kouluissa ja päiväkodeissa.
Oppimisesta näyttäisi tulevan syvempää, ja työntekijän toimijuus omaa työtä kohtaan kasvaa, kun opiskelija saa tietoa sekä ACE:sta että PCEs:stä. Häntä ei vain ulkoapäin käsketä toimimaan myötätuntoisesti, vaan toiminnalla on paljon tutkimuspohjaisia perusteluita. Eräs opiskelija kertoi, että häntä motivoi jaksaa ylläpitää tavallisissa kohtaamisissa kerta toisensa jälkeen turvaa, kun hän tietää, miten arvokkaita ”helmiä” nuo kohtaamiset ovat. Turva rakentuu takaisin yksi arvostava kohtaaminen kerrallaan.
Turvattomuus voi kapeuttaa elämää
Turvattomuuden seurauksena ihminen voi huomaamattaan rajata tietyt vaihtoehdot pois elämästään, eivätkä luovuus ja toiveikkuus pääse laajentamaan elämänkenttää. Vahvuusperustaisuus on tärkeä osa traumainformoitua työotetta, mutta sitä tulee käyttää omatahtisesti. Tärkeintä on asiakkaan toimijuuden vahvistaminen. Toiveikkuuden aito herääminen voi edellyttää pitkäjänteistä hyväksyntää ja validointia sille, että ”nyt minusta tuntuu turvattomalta, mutta tässä ihmissuhteessa tulen nähdyksi ja kohdatuksi turvallisesti sellaisena kuin koen olevani tällä hetkellä”. On tärkeää, että kehon ehkä tuskastuttaviltakin tuntuvat pelkoreaktiot ymmärretään kehon viisautena: keho ja hermosto muokkautuvat eri ympäristöihin, eikä hermostossa ole ollut mitään ”vikaa”, kun se on kehittynyt reagoimaan tietyllä tavalla. Joskus kyse on niin suuresta turvattomuuden luomasta kuormasta kehomieleen ja jaksamiseen, että tarvitaan pitkäkestoista psykoterapiaa muun muassa kiintymyssuhteisiin liittyen.
Traumainformoitu työote osana palvelujärjestelmää
Ammattikorkeakoulusta valmistuva sosiaali-, terveys- ja ohjausalan ammattilainen saa opinnoissaan perspektiiviä siihen, missä palveluissa traumainformoidun työotteen ACE/PCEs-tietoisuus painottuu mitenkin. Joskus se on psykoedukaatiohetki – esimerkiksi kun sijaishuollossa oleva nuori ihmettelee raivokohtauksiaan – joskus vaikuttamistyötä – kerrotaan päättäjille, miksi pitkäaikaiset hoitosuhteet ovat lastensuojelussa tarpeen – ja joskus painottuu PCEs-ympäristön luominen – kuten tavallisessa koululuokassa tai varhaiskasvatuksessa. Yhteistä on, että lähes jokainen kertoo kurssin lopussa toiveenaan, että tulevaisuuden työpaikoissa ollaan tietoisia traumainformaation perusteista, jotta turvallisuutta voitaisiin kehittää käyttäen yhteistä kieltä.
Lähteet:
Burke Harris, N. (2019). Syvälle ulottuvat juuret – turvattomasta lapsuudesta tasapainoiseen aikuisuuteen. Suom. J. Kuvajainen. Alkuteos: The Deepest Well: Healing the Long-Term Effects of Childhood Adversity. Helsinki: Basam Books
CDC (2024). About Adverse Childhood Experiences. 16.5.2024. U.S. Centers for Disease Control and Prevention. Saatavissa: https://www.cdc.gov/aces/about/index.html
Felitti, V. J., Anda, R. F. et al. (1998). Relationship of Childhood Abuse and Household Dysfunction to Many of the Leading Causes of Death in Adults. The Adverse Childhood Experiences (ACE) Study. American Journal of Preventive Medicine. Vol 14. Pages 245–258. Saatavissa: https://www.ajpmonline.org/article/S0749-3797(98)00017-8/fulltext
Kuvajainen, M. (2023). Traumainformoidun työotteen oppiminen ja opettaminen ammattikorkeakoulussa. Teoksessa Linner Matikka, J. & Hipp, T. (toim.) (2023) Traumainformoitu työote. Sivut 222–239. Jyväskylä: PS-kustannus
Westerlund-Cook, S. (2023). Lapsuusajan haitallisten ja suojaavien kokemusten sekä toivon merkitys systeemisessä ja suhdeperustaisessa työotteessa. Teoksessa Linner Matikka, J. & Hipp, T. (toim.) (2023) Traumainformoitu työote. Sivut 83–99. Jyväskylä: PS-kustannus
Minna Kuvajainen
lehtori, KM, traumainformoidun työotteen kouluttaja
LAB-ammattikorkeakoulu
minna.kuvajainen@lab.fi