Psykologin tutkimuksia tehdään Suomessa paljon. Kuuskorpi (2012) arvioi väitöskirjassaan, että vuosittain  noin 5% testataan Suomen väestöstä (230 000 henkilöä). Koulupsykologit ovat ammattiryhmä, joiden työssä  psykologin tutkimukset ovat merkittävässä osassa (Ahtola & Kiiski-Mäki, 2010). Koulupsykologin  tutkimuksiin ohjautuu lapsia ja nuoria, joilla on oppimisen vaikeuksia, neuropsykiatrisia pulmia sekä  käyttäytymisen ja tunteiden säätelyn haasteita. Oppimisen vaikeuksien ja neuropsykiatristen piirteiden  selvittäminen on tärkeää, koska näillä voi olla vaikutusta lähes kaikkiin koulunkäynnin ja opiskelun  onnistumisen osa-alueisiin sekä myöhemmin aikuisiän psyykkiseen hyvinvointiin, jatko-opintojen  suorittamiseen sekä työllistymiseen (Aro ym. 2019, Parikka, Halonen-Malliarakis & Puustjärvi, 2017).  

Koulupsykologin tutkimusten tavoitteena on lapsen ja nuoren ongelmien taustalla olevien syiden  selvittäminen. Tutkimuksen tuloksia hyödynnetään koulu- ja oppilaitosympäristöissä tukitoimien  suunnitteluun. Taustalla olevien syiden selvittäminen auttavat myös oppilasta, perhettä ja opettajia  ymmärtämään tilannetta ja sen myötä muuttamaan toimintaansa lapsen ja nuoren tukemiseksi (Ahtola &  Vainikainen, 2015). 

Psykologin tutkimusten lähtökohtaa voidaan kuvata hyvin ongelmakeskeiseksi. Tutkimusten tavoitteen  asettelussa korostuu ongelmien taustalla olevien syiden selvittäminen. Psykologi nähdään asiantuntijana,  jolla on ratkaisut myös siihen, miten pulmat ratkaistaan. Tutkimusprosessin lähestyminen ratkaisukeskeisellä näkökulmalla haastaa nämä kaksi perusolettamusta. Tutkimusprosessin näkökulman muuttaminen  ratkaisukeskeisempään suuntaan nostaa asiakkaan ja hänen arjessa olevien ihmisten oman tilanteensa  parhaaksi asiantuntijaksi. Psykologin roolina onkin ohjata keskustelua avoimilla kysymyksillä kohti elävää ja kokonaisvaltaista kuvausta asiakkaan arjesta, voimavaroista, vahvuuksista ja selviytymisestä.  

Ongelmien taustasyiden selvittäminen koetaan usein tärkeäksi, koska tällä tavoin lapsen ja nuoren oireille  saadaan nimi. Nimen löytäminen voi olla tärkeää myös erilaisten tukitoimien saamiseksi. Nimen löytäminen ei kuitenkaan auta lasta, nuorta, perhettä tai verkostoa toimimaan arjessa siten, että vaikeudesta olisi  vähemmän haittaa. Ratkaisukeskeisten menetelmien mukana kuljettaminen tutkimusprosessissa auttavat  löytämään niitä asioita, joista on ollut hyötyä vaikeuksien kanssa toimiessa. Tutkimusten palautekeskustelut  ovat erityisen hyödyllisiä siltä osin, että niissä voidaan valjastaa lapsen ja nuoren verkosto sekä arjessa olevat aikuiset myönteisen muutoksen tueksi. Taustalla olevien syiden kuvailun sijaan on erityisen tärkeää suunnata huomiota konkreettisiin, käytännössä toimiviin tukitoimiin, joihin myös lapsi, nuori ja perhe kokevat  tärkeäksi sitoutua.  

Psykologin tutkimusten toteuttaminen ratkaisukeskeisellä otteella on parhaimmillaan terapeuttinen kokemus, jolla on lapsen ja nuoren itsetuntoa ja omia toimintamahdollisuuksia vahvistava vaikutus. Verkoston  valjastaminen kasvun ja kehityksen tueksi myönteiseen suuntaan kantaa myös pitkälle.