Psykoterapeutit kohtaavat työssään päivittäin potilaita, joilla on erilaisia tunneongelmia ja stressiä. Usein nämä potilaat kokevat ahdistusta, pelkoa tai jännitystä ilman selkeää syytä. Heidän on vaikea ymmärtää, miten heidän kehonsa reagoi tällaisissa tilanteissa, mikä voi tehdä tunteista hallitsemattomampia. Polyvagaaliteoria voi olla hyvä työväline, joka auttaa ymmärtämään, miten kehomme reagoi turvallisuuden ja pelon hetkillä. 

Polyvagaaliteoriasta

Stephen Porgesin luoma polyvagaalinen teoria perustuu vagushermon eli kiertäjähermon toimintaan. Polyvagaaliteoria jakaa parasympaattisen hermoston kahteen anatomisesti erilliseen ja fysiologisilta vaikutuksiltaan vastakkaiseen rakenteeseen: ventraaliseen eli vatsanpuoleiseen  ja dorsaaliseen eli selänpuoleiseen haaraan. Ventraalinen vagushermo aktivoituu, kun tilanne arvioidaan turvalliseksi ja pystytään liittymään sosiaaliseen yhteyteen toisten ihmisten kanssa. Dorsaalinen vagushermo taas aktivoituu, kun ihminen kokee, että tilanne on uhkaava ja pakeneminen on mahdotonta. Uhkaavissa tilanteissa elimistö alkaa sulkea elintoimintojaan. Hyvin stressaavissa ja uhkaavissa tilanteissa lähestytään niin sanottua ”taistele tai pakene -tilaa”. Sympaattinen hermosto on tällöin äärimmäisen aktiivinen ja on valmis hyökkäämään uhkan kimppuun tai pakenemaan paikalta. 

Autonominen hermosto ”skannaa” jatkuvasti,  olemmeko turvassa vai uhkaako jokin vaara. Tätä ”skannaamista” kutsutaan polyvagaaliteoriassa neuroseptioksi. Sitä voidaan verrata ikään kuin hälytysjärjestelmään, joka on taustalla jatkuvasti päällä ja etsii mahdollisia vaaranaiheuttajia.  Polyvagaaliteoriassa puhutaan myös niin sanotusta vagaalisesta jarrusta.  Vagaalinen jarru toimii  sympaattisen ja parasympaattisen hermoston välissä säädellen niiden toimintaa tarkoituksenmukaisesti. (Punkanen 2015.)

Traumapsykoterapian näkökulmasta polyvagaalinen teoria auttaa ymmärtämään traumatisoitumisen biologisia ja toiminnallisia reaktioita. Se ohjaa myös hoidossa tunnistamaan näitä reaktioita ja suuntaamaan terapeuttista toimintaa niin, että se aktivoi ja vahvistaa ventraalisen vagushermon eli vagaalisen jarrun toimintaa. Tämä tarkoittaa erityisesti kehollisten interventioiden käyttöä. Ne auttavat säätelemään autonomisen hermoston vireystilaa siedettävämmäksi ja sitä kautta vahvistamaan kokemusta omasta kehosta turvallisena paikkana. (Punkanen 2015.) 

Traumaattiset kokemukset ja turvallisuuden tunne

Vakavimpia traumatisoitumisen aiheuttajia ovat lapsuudessa, erityisesti varhaisimmissa kiintymyssuhteissa tapahtuneet kokemukset esimerkiksi kaltoinkohtelusta, henkisestä, psyykkisestä, fyysisestä tai seksuaalisesta väkivallasta. Kuitenkin myös muut erilaiset traumaattiset kokemukset missä tahansa iässä voivat  horjuttaa  ihmisen turvallisuuden tunnetta, vaikka varhaislapsuuden kiintymyssuhteet olisivat olleetkin turvallisia ja perusturvallisuus olisi kehittynyt normaalisti. Emotionaalisen traumatisoitumisen myötä kykymme liittyä toisiin ja käyttää sosiaalista vuorovaikutusta säätelemään vagaalisia toimintoja, rauhoittamaan ja aktivoimaan itseämme tarpeen mukaan häiriintyy (Punkanen 2015).  

Traumaattisia kokemuksia voivat olla myös esimerkiksi liikenneonnettomuudet ja muut onnettomuudet, tulipalot, myrskyt, oma tai läheisen äkillinen vakava sairastuminen ja  kuolema, pahoinpitely ja raiskaus. Hoitamaton lapsuuden ja nuoruuden vakava psyykkinen traumatisoituminen vaikuttaa toisaalta senhetkisen mielenterveyden lisäksi aikuisiän mielenterveyteen ja toimintakykyyn sekä herkistää myöhemmille traumaattisille kokemuksille. (Haravuori ym. 2016.)

Elämää uhkaavissa tilanteissa käyttäytymistä ja elimistön toimintoja ohjaavat vahvat automaattiset mekanismit. Esimerkiksi aistihavaintokenttä terävöityy ja kapeutuu, korkeammat kognitiiviset toiminnot estyvät ja syvempien aivoalueiden toiminnot ovat ylivireitä. Autonominen sympaattinen hermosto aktivoituu, samoin stressihormonijärjestelmä sekä muun muassa immuunijärjestelmä. Näiden tarkoituksena on turvata hengissä säilyminen. Tällaiseen tilanteeseen liittyviä reagointitapoja ovat taistelu, pakeneminen, ylivireä jähmettyminen ja totaalinen antautuminen. Kaikkia näitä voi esiintyä saman tapahtuman aikana. Vahvat psyykkiset suojautumiskeinot ovat automaattisesti käytössä. Toisaalta ihmismielellä on vain rajallinen kyky käsitellä kokemuksia ja sitoa ne muotoon, joka ei uhkaa liiaksi mielen tasapainoa. (Haravuori ym. 2016.)

Psyykkisestä traumasta ei synny tavanomaisia muistijälkiä, ja ne ovat hyvin paljon kehon ja ulkopuolisten aistimusten havaintoja. Kehoon jää siis muistikuvia tällaisista vaarallisista kokemuksista, ja niistä muistuttavat vihjeet eli niin sanotut triggerit voivat aktivoida kehossa vastaavia reaktioita, jolloin elimistö valmistautuu taistelemaan, pakenemaan tai lamaantuu sekä valmistautuu kuolemaan. (Haravuori ym. 2016.)

Yksi merkittävimpiä traumaattisia kokemuksia, joihin olen omassa työssäni nuorten parissa törmännyt, on koulukiusaaminen. Olen hoitanut useampia nuoria, jotka ovat kokeneet koulukiusaamista joskus jopa koko peruskoulun ajan. Monille on voinut tämän vuoksi kehittyä esimerkiksi vaikea ahdistus- tai paniikkihäiriö, sosiaalisten tilanteiden pelko tai posttraumaattinen stressihäiriö. 

Turvallisuuden tunne ja luottamus terapiasuhteessa

Turvallisuuden kokemus ja luottamus ovat ensimmäisiä asioita, joiden pitää muodostua terapiasuhteessa, ennen kuin pystytään aloittamaan muuta terapiatyöskentelyä. Traumaattisia asioita kokeneet, esimerkiksi juuri kiintymyssuhteessa vaille jääneet asiakkaat ovat kuitenkin juuri niitä, joilla turvallisuuden kokeminen on jollain tavalla vaillinaista tai häiriintynyttä. Niinpä heidän voi olla erityisen vaikea luottaa ihmisiin. Joskus luottamuksen kehittyminen ja turvallisuuden kokemisen saavuttaminen terapiasuhteessa voi viedä aikaa. 

Polyvagaaliteoria painottaa, että ihmisen täytyy kokea turvaa, jotta hän pystyy sosiaaliseen liittymiseen, työhön, leikkimiseen, luovaan ajatteluun ja ylipäätään normaaliin elämään. Näin ollen myös terapeuttiseen työskentelyyn kyetäkseen tulee asiakkaan kokea turvaa.

 Asiakas skannaa neuroseption kautta jatkuvasti ympäristöä ja informaatiota, jota terapeutin sosiaalisen liittymisen verkosto lähettää. Riippuen siitä viestiikö tämä informaatio turvasta vai uhasta, asiakas joko vetäytyy sosiaalisesta liittymisestä terapeutin kanssa tai pystyy liittymään siihen. Asiakkaan pitää neuroseption kautta saada vihjeitä siitä, että ympäristö ja terapeutti ovat turvallisia eikä ole uhkaa vaarasta. Ilman tätä terapiaprosessi ei voi edetä. Ilman turvaa asiakkaan automaattinen hermosto on etääntynyt yhteydestä ja keskittynyt selviytymiseen. (Deb 2018.)

Turvallisen terapiasuhteen saavuttamiseksi terapeuttien kliinisiin opintoihin tulisi sisältyä keinoja turvallisuuden luomiseen ja sitä kautta löytää empaattinen resonanssi asiakkaan kanssa. Näin he voivat käsitellä yhdessä traumaattisia kokemuksia. Polyvagaalinen teoria auttaa ymmärtämään, kuinka terapeutin läsnäolo edesauttaa terapian toimivuutta vahvistamalla terapeuttista suhdetta ja asiakkaan turvallisuuden kokemusta hermoston tasolla (neuroseptio). Terapeutin asennot, ilmeet, eleet ja puheen prosodia vaikuttavat turvallisuuden kokemiseen. (Deb 2018.)

Turvallisuuden vahvistaminen terapiasuhteessa

Terapeutin kehon asennon pitäisi olla avoin, katsekontaktin pehmeä ja eleiden rauhallisia. Samoin puheen äänensävy, äänenkorkeus, sävelkulku ja intonaatio vaikuttavat myös turvallisuuden kokemiseen. Terapeutit käyttävät ventraalisen vaguksen ”energiaa” ja sosiaalisen liittymisen järjestelmää saadakseen yhteyden asiakkaisiin. Turvallisuudesta kertovia vihjeitä tulee silmistä ja hymystä. Omalla olemuksellaan ja turvallisuudesta kertovilla vihjeillä terapeutti kutsuu asiakkaan yhteyteen. Läheisyys tasapainottaa autonomista hermostoa. Tällaisilla keinoilla saadaan aktivoitua asiakkaan autonomista hermostoa ventraaliseen vagaaliseen turvallisuuden kokemiseen. 

Kiinnittämällä huomiota terapiahuoneen viihtyvyyteen ja siihen, että asiakas tuntee itsensä tervetulleeksi, voidaan vakauttaa asiakkaan autonomista hermostoa. Ympäristö vaikuttaa myös terapeutin omaan hermostoon ja kokemiseen turvasta tai vaarasta. Tähän vaikuttavat  muun muassa äänet, lämpötila ja luonto. Terapeutin tulee osata kiinnittää huomiota omaan hermostolliseen tilaansa, koska se vaikuttaa myös asiakkaaseen. Terapeutin tulee itse pysyä ventraalisen vaguksen tilassa ja pystyä kokemaan turvaa, ennen kuin voi auttaa asiakasta saavuttamaan turvan tunteen. (Deb 2018.)

Polyvagaalisesta näkökulmasta katsottuna autonominen hermosto reagoi ääniin ja tiettyihin äänentaajuuksiin. Äänet kertovat turvasta ja vaarasta aktivoiden joko ventraalisen, dorsaalisen tai sympaattisen hermoston osan. Matalat äänentaajuudet kertovat neuroseptiolle, että vaara lähestyy. Tällöin asiakas valmistautuu selviytymiseen eikä voi keskittyä terapiaan. Korkean äänentaajuuden äänet taas vievät huomion siihen, mikä on äänen lähde. Terapiahuoneessa on tärkeää, että ei ole ylimääräisiä koneita, jotka pitävät ääntä tai ovet eivät paukahtele. (Deb 2018.)

Autonomiseen hermostoon vaikuttaa myös lämpötila, koska se on yhteydessä lämmönsäätelyyn. Jos lämpötila ei ole sopiva, sekä asiakas että terapeutti saattavat menettää keskittymisen, koska neuroseptio hälyttää vaarasta, jos on liian kylmä tai kuuma. (Deb 2018.)

Luonnon vaikutusta parasympaattisen hermoston aktivoitumisessa on tutkittu ja todettu, että luonnossa oleminen vahvistaa parasympaattisen hermoston toimintaa. Myös luonnon elementit ja luonnon katseleminen vahvistavat parasympaattista hermostoa ja vähentävät sympaattisen hermoston aktiivisuutta ja stressiä. Terapeutin tehtävä on opettaa asiakasta huomaamaan autonomisen hermoston toimintaa omassa kehossa. Terapeutti voi hetki hetkeltä “kulkea asiakkaan kanssa” ja tutkia sitä, millainen olo asiakkaalla on ja miten se muuttuu. Tärkeää olisi, että asiakas oppii tunnistamaan niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat omaan olotilaan ja sen muuttumiseen. (Deb 2018.)

Asiakkaan turvallisuudentunteen voi havaita asiakkaan avoimesta asennosta, pehmeistä kasvoista ja rauhallisesta hengityksestä. Nämä huomioimalla terapeutti voi vahvistaa asiakkaan turvallisuuden kokemista. Näin terapeutti voi vuorovaikutuksellisen säätelyn kautta auttaa asiakasta säätelemään autonomisen hermostonsa reaktioita. Jos ihminen kokee olonsa turvattomaksi ja uhatuksi jollain tavalla, hän ei pysty olemaan läsnä tässä hetkessä. On tärkeää oppia erottamaan tämä hetki menneistä vaikeista kokemuksista. (Punkanen 2015.) 

Omia kokemuksiani

Polyvagaaliteoria on auttanut sekä itseäni että asiakkaitani ymmärtämään paremmin niitä prosesseja, mitä kehossa tapahtuu, kun kokee turvattomuutta tai turvaa. Se on auttanut ymmärtämään, että vaikka ihminen kokee esimerkiksi  turvattomuuden tunnetta tai suoranaista pelkoa, se ei välttämättä tarkoita, että olisi pelättävä, vaan se voi olla autonomisen hermoston aktivoitumista jonkin triggerin vuoksi, joka muistuttaa aiemmasta vaikeasta tai vaarallisestakin tilanteesta. Ihmiset,  jotka ovat kokeneet vaikeita traumaattisia kokemuksia ja erityisesti jos vaikeat tilanteet ovat jatkuneet pitkään, voivat olla herkistyneitä sille, että kokevat vaaraa täysin vaarattomissa tilanteissa. Toisaalta tällaiset ihmiset voivat olla kokematta vaaraa tilanteissa, joissa heidän oikeasti tulisi pelätä. 

On surullista, että nykyisin psykiatrisessa hoidossa työntekijöiden vaihtuvuus on suurta.  Asiakkaalle on saattanut kehittyä turvallinen hoitosuhde jonkun työntekijän kanssa. Pahimmillaan työntekijöiden vaihtuvuus voi aiheuttaa yhä uudelleen hylätyksi tulemisen kokemusta ja traumaattisten kokemusten vahvistumista. Parhaimmillaan hoito- ja terapiasuhde voi kehittyä sellaiseksi, jossa on mahdollista eheytyä myös aiemmasta turvattomasta kiintymyssuhteesta. Terapeutti voi parhaimmillaan toimia ikään kuin turvallisen vanhemman roolissa.

Terapeutin tulee osata kiinnittää huomiota omaan hermostolliseen tilaansa, koska se vaikuttaa myös asiakkaaseen. Terapeutin on erityisen tärkeää pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan ja oppia tunnistamaan ja säätelemään omaa vireystilaansa. Peilisolujen kautta myös terapeutin keho reagoi asiakkaiden olotiloihin ja autonomisen hermoston viesteihin ja toisin päin.