Kipu määritellään kirjallisuudessa usein epämiellyttäväksi kokemukseksi, johon liittyy kudosvaurio tai sen uhka (IASP 2023). Kipu voidaan jakaa akuuttiin kipuun, joka tarkoittaa alle kuukauden kestänyttä kipua, subakuuttiin kipuun, jossa kipua on kestänyt 1–3 kuukautta ja krooniseen kipuun, joka tarkoittaa yli 3 kuukautta kestänyttä kipua. (Käypä hoito -suositus 2017). 

Kipu on monialainen haaste, joka ei ole pelkästään fyysinen oire, vaan pitkittyessään se vaikuttaa myös ihmisen muuhun terveyteen, sosiaaliseen kanssakäymiseen ja toimintakykyyn. Kivun on arvioitu olevan suurin työkyvyttömyyden syy ja yleisimpiä syitä lääkkeiden käyttöön. Pitkittyessään kipu voi aiheuttaa myös pelkoa ja ahdistusta (Andrews 2018; Kalso 2018). 

Tässä artikkelissa keskitytään akuutin kivun arviointiin ja hoitoon päivystyspoliklinikalla. Akuutti kipu onkin yksi yleisimmistä syistä mennä päivystyspoliklinikalle (Mura 2017). Tutkimusten mukaan akuutin kivun tehokas hallinta parantaa potilaiden hoitotuloksia ja tyytyväisyyttä hoitoaan kohtaan (Glowacki 2015). Kivunhoidon laadun parantamiseksi on tunnistettava kivun hoidon esteet ja keskityttävä niiden poistamiseen (Zoëga 2015). Tämän vuoksi asianmukainen kivun arviointi ja hoito ovat tärkeä hoitotieteen ja terveydenhuollon tutkimusaihe.  

Tässä artikkelissa käsitellään hoitotieteen väitöskirjaa, jonka aiheena on sairaanhoitajien ja potilaiden käsityksiä akuutin kivun arvioinnista ja hoidosta päivystyspoliklinikalla. Väitöstutkimukseen kuului neljä osatutkimusta, joihin sisältyivät sekä potilaiden että sairaanhoitajien käsitykset akuutin kivun arvioinnista ja hoidosta. Tutkimusaineisto kerättiin  tutkimukseen kehitetyillä kyselylomakkeilla. Potilaiden kyselylomake jaettiin neljään eri osioon, jossa oli yhteensä 44 väittämää ja niiden lisäksi kuusi avointa kysymystä. Osiot olivat taustatiedot, kivun arviointi, kivun hoito (lääkkeellinen ja lääkkeetön) ja kivun hallintaa estävät tekijät. Sairaanhoitajien kyselylomake koostui 67 väittämästä, jotka koskivat kivun arviointia ja hoitoa. Kysymykset olivat sekä likert-asteikollisia että avoimia. Ne oli jaoteltu viiteen eri osioon: taustatietoihin, kivun arviointiin, kivun hoitoon (lääkkeelliseen ja lääkkeettömään), estäviin tekijöihin ja yleistietoon kivun hoidosta. Muokattua sairaanhoitajien mittaria käytettiin myös potilaiden tutkimuksessa. Akuutin kivun arviointi- ja hoitomittarin väittämät kehitettiin aiemman kirjallisuuden ja tutkimusten avulla vuonna 2017. Mittarin validiteettia ja luotettavuutta arvioitiin asiantuntijapaneelin avulla. Tutkimukseen vastasi kaikkiaan 114 potilasta, jotka täyttivät kyselylomakkeen yhdeltä päivystyspoliklinikalta, ja 101 sairaanhoitaja vastasi tutkimukseen viideltä eri päivystyspoliklinikalta. 

Potilaiden ensimmäisessä osatutkimuksessa selvisi, että potilaat olivat melko tyytyväisiä sairaanhoitajien tekemään akuutin kivun arviointiin. Suurin osa vastaajista ilmoittikin, että päivystyshoitajat arvioivat heidän kipuaan useaan otteeseen heidän ollessaan päivystyspoliklinikalla. Kivun arvioinnin mittareista sanallinen kivun arvioinnin mittari oli yleisin potilaiden raportoima työkalu. Muita kivunarvioinnin menetelmiä olivat NRS (numerical rating scale), numeraalinen kipumittari ja VAS (visual analog scale) sekä kipujana. Päivystyspoliklinikan potilaat totesivat, että luotettavin tapa arvioida akuutin kivun voimakkuutta on heidän oma arvionsa kivusta. Tutkimuksessa havaittiin tilastollisesti merkitsevä yhteys potilaiden kivun itsearvioinnin ja sukupuolen välillä. Miespotilaat olivat vähemmän tyytyväsiä kivun itsearviointiin kuin naispotilaat. Naiset myös luottivat useammin kuin miehet päivystyshoitajien kivunarviointiin ja omaan arviointiinsa.

Toisessa osatutkimuksessa potilaat ilmoittivat saaneensa kivunhoitoa riittävästi ja ajoissa. Kuitenkin osa potilaista ilmoitti saaneensa liian vähän kipulääkkeitä. Tilastollisesti merkitsevä ero oli välillä sukupuoli ja keskimääräinen summamuuttuja ”lääkkeellinen kivunhallinta”. Miespotilaat olivat vähemmän tyytyväisiä farmakologiseen kivunhoitoon kuin naispotilaat. Tutkimukseen osallistuneet potilaat totesivat myös, että kylmähoito, lämpö, istumis-, makuu- ja asentohoito vähensivät heidän kokemaansa akuuttia kipua. Keskustelu sairaanhoitajan tai lääkärin kanssa helpotti myös potilaiden akuuttia kipua.

Ensimmäisen osatutkimuksen mukaan sairaanhoitajat arvioivat potilaan akuuttia kipua usealla eri tavalla. Tilastollisesti merkitsevä yhteys havaittiin sairaanhoitajan iän ja kivun tiheyden arvioinnin välillä. Yli 41-vuotiaat sairaanhoitajat arvioivat potilaiden akuuttia kipua useammin kuin 20–40-vuotiaat sairaanhoitajat. Myös alle 10 vuotta nykyisessä työpaikassa olevat sairaanhoitajat arvioivat potilaiden kipua harvemmin kuin sairaanhoitajat, jotka olivat olleet nykyisessä työssään yli 21 vuotta. Jatkuvaa kivunhallintakoulutusta saaneet päivystyspoliklinikan sairaanhoitajat arvioivat potilaan akuuttia kipua useammin potilaan eleiden ja käyttäytymisen perusteella kuin ne sairaanhoitajat, jotka eivät olleet saaneet lisäkoulutusta.

Toisessa osatutkimuksessa sairaanhoitajat totesivat, että potilaat eivät saaneet riittävästi kipulääkkeitä ja että jotkut ilmoittivat potilaiden olevan ylilääkittyjä. Suurin osa sairaanhoitajista tarjosi erilaista lääkkeettöntä kivunlievitystä (esimerkiksi asentohoitoa, lämpöä, jääpakkausta). Sairaanhoitajien mukaan työmäärä ja ajan puute vaikuttivat potilaiden akuuttiin kivun hoitoon. Suurimmalla osalla päivystyspoliklinikan sairaanhoitajista ei ollut osastollaan jatkuvaa kivunhallintakoulutusta. Kivunhoidon täydennyskoulutuksen saaneet sairaanhoitajat ajattelivat useammin kuin koulutusta vailla olevat, että kivunhallinnan haasteet vaikuttavat potilaiden akuutin kivun hallintaan ja hoitoon.

Johtopäätökset

Yhteenvetona voidaan todeta, että päivystyspoliklinikan potilaat olivat enimmäkseen tyytyväisiä akuutin kivun arviointiin ja akuutin kivun hoitoon. Naispotilaat olivat miespotilaita tyytyväisempiä farmakologiseen kivunhoitoon. Tulevaisuudessa tulisi kuitenkin pohtia keinoja, miten saada potilas itse osallistettua kivun hoitoonsa enemmän, esimerkiksi valikoimalla kipumittari, jolla häntä hoidettaisiin. Potilaat myös kokivat, että keskustelu sairaanhoitajan tai lääkärin kanssa helpotti heidän akuuttia kipuaan. Tämän vuoksi olisikin erittäin tärkeää huomioida nämä lääkkeettömät kivunhoidon menetelmät lääkkeellisten menetelmien rinnalle heti hoitosuhteen alkaessa.

Sairaanhoitajien käsitykset akuutin kivun arvioinnista olivat varsin positiivisia. Akuutin kivun hallintaan vaikuttivat kuitenkin jatkuvan kivunhallintakoulutuksen puute, ajan vähyys ja työmäärä. Lisäksi sairaanhoitajien käsityksen mukaan akuutti kipu on osittain alihallittua. Hyvin toteutettu kivunhoito edellyttää säännöllistä kivunarviointia. Kivunarvioinnilla ja kivunhoidolla on suora vaikutus potilaiden hoidon laatuun ja potilasturvallisuuteen. Potilaan kivunarvioinnin ja -hoidon tulee perustua näyttöön sekä hyviin hoito- ja toimintakäytäntöihin.