”Nyt se on tullut, ihan kohta saan tietää, pääsinkö koulutukseen”, ajattelin kun satuin puolihuolimattomasti katsomaan kesken työpäivän puhelinta ja näin, että Itä-Suomen yliopiston koulutussuunnittelijalta oli tullut sähköposti. Kädet jo vähän tärisivät ja sydän löi tiheämmin, kun hetken keräsin rohkeutta ennen postin avaamista – ilahdunko vai joudunko pettymään: ”Onneksi olkoon, sinut on valittu ratkaisukeskeiseen psykoterapeuttikoulutukseen.” Pieni kiljahdus pääsi ilmoille, ja laitoin saman tien viestiä läheisimmille ihmisille, jotka jännittivät myös ja olivat vannottaneet minua, että ilmoitat sitten heti, kun tiedät miten kävi. En voinut uskoa todeksi:  kohdallani kolmas yritys tuotti tulosta, pääsen toteuttamaan haaveeni ja opiskelemaan psykoterapeutiksi!

Koulutukseen pääseminen on ollut yhtä aikaa lyhyt ja pitkä prosessi, lyhyt siinä mielessä, että joulukuussa 2022 koulutus tuli hakuun ja maaliskuun alkupäivinä sain tiedon opiskelupaikan saamisesta. Niiden muutamien kuukausien aikana kasasin ja lähetin tarvittavat hakupaperit, haastattelukutsun saatuani tein ennakkotehtävät, kävin haastattelussa ja odottelin tuloksia. Vaikka muutama kuukausi on lyhyt aika sinänsä, jokaisen vaiheen jälkeen oli kuitenkin hyvin aikaa positiiviselle jännittämiselle: pääsinkö vielä eteenpäin. Hakuprosessi on ollut pitkä siltä kantilta, että haave psykoterapeutin ammatista on ollut mielessä useita vuosia ja siihen tähdäten olen kouluttautunut lisää työn ohessa. Pettymykset ja harmitus aiemmista hakuyrityksistä, jotka eivät tuottaneet toivottua tulosta, eivät saaneet minua luopumaan haaveesta.

Maaliskuussa tuli tieto koulutukseen pääsemisestä. Ensimmäiset lähipäivät olivat jo huhtikuussa, syksyyn olisikin ollut pitkä aika odottaa. Ilokseni huomasin, että omasta haastatteluryhmästä oli muitakin aloittamassa opiskelua. Kuten useimmiten koulutusten alkaessa ensimmäisinä päivinä uutta tietoa tulee hurja määrä, ja on vaikea hahmottaa kaikkea kerralla. Teoriaopetuksen lisäksi koulutukseen kuuluu asiakasharjoittelu, koulutuspsykoterapia, pienryhmätyöskentely, työnohjaus pienryhmässä, ryhmäterapia pienryhmässä ja kirjallisuusraportointi. Työn määrä toisaalta pelottaa ja jännittää, samalla myös innostaa ja motivoi. Ihanaa, saa opiskella! Koulutus kestää neljä vuotta, joten kyllä siinä on aikaa tehdä kaikkien osa-alueiden tehtävät, kun tasaiseen tahtiin työskentelee.

Kohti omaa unelmaa

Ensimmäinen puoli vuotta alkaa kohta olla takana. Lähes kaikki koulutukseen kuuluvat osiot on saatu käyntiin. Koulutuspäivät menevät nopeasti osittain uuden ja osittain tutun asian parissa. Päivät ovat innostavia, ja uutta tietoa saa nivotuksi omaan työhön harjoitusasiakkaiden kanssa. Terapiatapaamisen jälkeen saatan joutua toteamaan, ettei mennyt vielä ihan ratkaisukeskeisen opin mukaan. Toisinaan toimiva yhteistyö löytyy asiakkaan kanssa paremmin ja huomaan, että  nythän tämä toimi. Luotan, että koulutuksen ja kokemuksen kautta hahmottuu oma tapa ja tyyli toimia psykoterapeuttina; tässä vaiheessa sen ei tarvitsekaan olla vielä kirkkaana mielessä. On mahdollisuus tutustua erilaisiin toimintatapoihin ja ottaa itselleen yksi asia tuosta ja toinen tästä.

Etukäteen koulutuspsykoterapia pyöri mielessä. Miltä tuntuu olla itse asiakkaana, mistä minä puhun ja riittääkö minulla sanottavaa, kun tässä kohtaa elämää ei ole mieltä vaivaavia asioita.  Terapiassa en ole työntekijä, opiskelija, avopuoliso tai mikään muukaan eri puolistani vaan oma itseni. On ollut uusi kokemus puhua omasta elämästä ja tapahtumista entuudestaan tuntemattomalle terapeutille. Oma perhe ja ystävät tietävät elämäni tapahtumat, ja heillä on ehkä oma kosketuspinta kokemiini asioihin tai vähintäänkin mielipide. Terapeutin kanssa asioista puhutaan eri tavalla: keskiössä on minun tapani nähdä asiat ja niiden merkitykset. Kokemus psykoterapiasta on ollut positiivinen. Tulevaisuus näyttää, millaiseksi se muodostuu edetessään.

Ulkopuolisilta olen saanut ihmettelyä koulutuksen pituuden lisäksi siitä, että matkustan koulutuspäiviin 350 kilometriä suuntaansa – ”eikö sitä koulua lähempää löydy”. Ei löydy tällä hetkellä. Tiesin kyllä matkan pituuden koulutukseen hakiessani, mikä kertonee motivaatiostani jotain. Jokaisen reissun jälkeen matka on tuntunut menevän linja-autossa nopeammin kuin edellisellä kerralla, ja kyydissä ollessa on mahdollisuus lukea, kuunnella musiikkia, katsoa kännykältä ohjelmia, tehdä käsitöitä tai katsella vaihtuvia maisemia 

En malttaisi odottaa, että näen mitä nämä tulevat vuodet tuovat tullessaan, miten paljon uutta tietoa, näkökulmaa, harjoitusta, kokemusta ja ihmissuhteita saan koulutuksen aikana. Onneksi ei ole kristallipalloa, josta lopputuloksen voisi nähdä etukäteen. Voi vain mennä asia ja kokemus kerrallaan kohti toivottua tulevaisuutta.