Kansalaisraatien taustalla on teoria deliberatiivisesta demokratiasta. Tässä ”poliittisten päätösten oikeutus syntyy keskustelussa, jossa kansalaiset statukseen tai arvoasemaan katsomatta tuovat esiin ja kuuntelevat argumentteja, ja keskustelevat niistä tasa-arvoisesti. – – [Se] ei ole pelkkää puhetta, vaan sen tavoitteena on yhteiseen lopputulokseen pääseminen ja julkiseen päätöksentekoon vaikuttaminen. Deliberatiivinen keskustelu korostaa vastavuoroisuutta ja erilaisten mielipiteiden kunnioitusta sekä lisää päätöksenteon pohjana olevaa tietoa korjaten virhekäsityksiä” (Jäske, Raisio ja Rask 2018).

Tavoitteena ei ole muuttaa kenenkään mielipidettä, mutta perustelujen, erilaisten näkökulmien ja kokemusten kautta osallistujien mielipiteet ovat tutkimuksissa usein lähestyneet toisiaan. 

Tavoitteena on, että kansalaisraadit ja isommat, jopa useamman sadan osallistujan kansalaispaneelit lisäävät perusteltua ja asiapitoista keskustelua koko yhteiskunnassa. Vielä on pitkä matka tavoitteeseen, että jokainen kansalainen kerran elämässään pääsisi osallistumaan deliberatiiviseen kansalaisraatiin.

Ratkaisukeskeisyys ja deliberaatio

Ratkaisukeskeisyyden käytöstä kansalaisraadeissa ei ole juuri kirjoitettu. Voisi ajatella, ettei voimavaroihin ja toivottuun tulevaisuuteen keskittyvällä ratkaisukeskeisyydellä ole yhteistä tietoon ja kestäviin perusteluihin keskittyvän deliberatiivisen demokratian kanssa.

Arvostavaa haastattelua (appreciative inquiry) on sen sijaan hyödynnetty kansalaisraatien fasilitoinnissa. Se on yleinen menetelmä voimavarojen ja toivotun tulevaisuuden kehittelyyn suurella joukolla ja siten piirteiltään lähellä ratkaisukeskeisyyttä. Alla monet esimerkit pohjautuvatkin siihen. Oliver Escobar Public Dialogue and Deliberation -oppaassa (Escobar 2011) käsitellään deliberaation fasilitointia ja poimitaan arvostavasta haastattelusta vaikutteita. Ratkaisukeskeisyyden harjoittajat tunnistavat monia näistä.

Rakentava vuorovaikutus

Keskustelu siitä, mikä toimii, tuo energiaa muuttaa sitä, mikä ei toimi. Paljon voidaan saavuttaa ohjaamalla keskustelua pois ongelmapuheesta ratkaisuihin, arvostamalla jokaisen osallistujan panosta ja ylläpitämällä myönteistä ilmapiiriä (Escobar 2011, 51). 

Kysymysten uudelleenkehystäminen

Escobar ohjeistaa deliberaation fasilitoijia kysymysten uudelleenkehystämisessä, jotta keskustelusta saadaan rakentavampaa. Keinot ovat ratkaisukeskeisille toimijoille hyvin tuttuja.

Kehystys menneisyyden ongelmista tulevaisuuden mahdollisuuksiin:

Viimeksi kun osallistuin, se oli vain ajanhukkaa! -> Mikä siitä teki ajanhukkaa? Mitä meidän nyt pitäisi tehdä, jotta näin ei kävisi? 

Kehystys yleisestä tarkemmin paikalliseen toivottuun tulevaisuuteen:

Tämä on hallituksen vastuulla? -> Mitä pitäisi tapahtua täällä paikallisesti, mikä auttaisi tilannetta?

Tämä epäonnistuminen pitäisi julkaista lehdissä! -> Mitä olisit halunnut nähdä tapahtuvan?

 (Escobar 2011, 52) 

Tutkitaan mikä toimii

Kansalaiset ovat usein tyytymättömiä hallintoon. Tyypillinen ongelma tai pelko kansalaiskeskusteluissa on jatkuva valitus ja kritisointi, mikä heikentää viranomaisten haluja järjestää niitä.

Entä jos keskustelun aloittaisi siitä. mikä toimii? Sen sijaan, että kerrotaan mikä ei toimi tai miten muualla on tehty paremmin, mikä harvoin auttaa eteenpäin, kirjoittaa ratkaisukeskeisestä näkökulmasta Dave McKenna (2021).

Tällä lähestymistavalla on ongelmansa. Epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi tullut pettynyt kansalainen kokemukseni mukaan tulkitsee onnistumisista puhumisen usein kaunisteluksi ja todellisten aiheiden välttelyksi. Ratkaisu voi löytyä tasapainottamisesta: kun ongelma on määritelty, voidaan osa ajasta tutkia yhdessä poikkeuksia, jolloin se ei esiinny.

Toinen mahdollisuus voisi olla tutkia yhdessä ratkaisujen hyötyjä. Mitä hyötyä on kenellekin, jos asiat menevät parempaan suuntaan? Vaikka ratkaisua ei olisikaan, niin hyötyjen molemminpuolinen ymmärtäminen auttaa välttämään väittelyä jonkin asian hyvyydestä tai huonoudesta.

Toivotun tulevaisuuden tutkiminen

Clevelandissä työttömyys ja köyhyys oli 2000-luvun alussa merkittävä ongelma raskaan teollisuuden lopettaessa. Paikallinen pormestari halusi arvostavalla haastattelulla luoda asukkaiden kanssa innostavan vision alueen tulevaisuudesta. ”Menestyvä vihreä kaupunki sinisen järven rannalla” syntyi kehystyksenä toivotulle tulevaisuudelle. Vahva, tarkkaan mietitty mielikuva toivotusta tulevaisuudesta kehysti onnistuneen dialogisen prosessin ratkaisukeskeisellä tavalla. (Meyer-Emerick 2012.)

Jos keskustelijoilla on pitkä historia huonoja kokemuksia tai kärjistyneet välit, voidaan aiheen uudelleenkehystämisellä tukea rakentavaa keskustelua (Escobar 2011, 52). Tällöin kysymys voidaan kehystää ratkaisukeskeisesti esimerkiksi toivotun tulevaisuuden ympärille.

Yhteiskunnan toivotun tulevaisuuden rakentaminen ei onnistu pelkästään tutkimustiedolla. Tavoitteiden luomisen ”ytimessä tulisi olla osallistamisen avulla saatu tieto erilaisista yhteisöllisistä ja henkilökohtaisista nykytilan käsityksistä ja tulevaisuuden odotuksista” (Pernaa 2020, 143). Hanna-Kaisa Pernaa esittääkin väitöskirjassaan antisipaatioajattelun eli yhteisen toivotun tulevaisuuden muodostamista deliberaatioiden avulla. Ihmisten käsitys tulevaisuudesta ohjaa toimintaa ja valintoja nykyhetkessä sekä sitä, mihin suuntaan tulevaisuus kulkee. Siksi mahdollisten, toivottavien ja todennäköisten tulevaisuuksien tunnistaminen ja määrittely osallistavalla tavalla on tärkeää. (Pernaa 2020, 27, 136–142.) Ratkaisukeskeinen toivotun tulevaisuuden käsitteessä näyttäisi olevan paljon samankaltaisuutta antisipaatioteorian toivotun tulevaisuuden kanssa.

Yhteenvetoa

Edellä mainituista esimerkeistä nähdään, että ratkaisukeskeisyys voi monin paikoin edistää laadukkaan deliberaation fasilitointia. Deliberaation kolmannen aallon tutkimuksessa tuodaan esille, että deliberaatio ei ole pelkkiä kansalaisraateja. Tavoitteena on kaikkialla yhteiskunnassa kehittää puntaroitua, tietoon perustuvaa keskustelua päätöksenteon tueksi. Kun media, päätöksenteko ja keskustelut julkisuudessa, organisaatioissa ja politiikassa ovat rakentavia, perustuvat tietoon ja huolelliseen punnintaan, niin koko deliberatiivinen systeemi tuottaa parempia päätöksiä kaikkialla yhteiskunnassa. Vastaavasti voitaisiin ajatella, että ratkaisukeskeinen asenne ja vuorovaikutus kaikilla yhteiskunnan tasoilla tukisi demokratian ja hallinnon kehittämistä sekä kompleksisten yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemista.