Johdanto

Neuromoninaisten nuorten vanhemmat kohtaavat arjessaan kuormitusta, joka jää usein palvelujärjestelmässä vähälle huomiolle. Vanhemmuudessa tämä näyttäytyy monitasoisena ilmiönä, jossa yhdistyvät arjen kuormitus, palvelujärjestelmien haasteet sekä vanhemman oma hyvinvointi. Vanhempi toimii usein neuromoninaisen nuoren ensisijaisena tukihenkilönä ja samalla arjen ja palvelukokonaisuuksien koordinoijana. Ratkaisukeskeinen lyhytterapia voi tarjota voimavaralähtöistä psykososiaalista tukea vanhemmalle, jolla on perheessä neuromoninainen nuori.

Artikkelissa tiivistetään mitä tarkoitetaan neuromoninaisuudella, valotetaan näkökulmia neuromoninaisten nuorten vanhempien tuen tarpeista ja tarkastellaan, miten ratkaisukeskeisillä lyhytterapeuttisilla menetelmillä voidaan tukea vanhempaa häntä kuormittavassa arjessa

 

Neuromoninaisuus

Neuromoninaisuus on käsitteenä vakiintumassa sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatuksen alalla. Neuromoninaisuus on kattotermi, joka kattaa alleen neuropsykiatriset diagnoosit. Neuromoninaisuutta korostavassa ajattelussa neurokirjoa ei nähdä ensisijaisesti häiriönä, vaan osana inhimillistä monimuotoisuutta. Neuromoninaisuudessa huomioidaan yksilön tapa tuntea, ajatella ja kokea ja korostetaan yksilön vahvuuksia ja voimavaroja. Tavoitteena on luoda inklusiivisempi ja sopeutuvampi yhteiskunta, jossa osallisuus olisi mahdollista kaikille. Tämä tarkoittaa siirtymää yksilökeskeisestä oireajattelusta kohti kontekstuaalisempaa ja voimavaralähtöisempää tarkastelua (Aisti ry, Heiskanen 2024).

Neurokirjo on käsite, joka viittaa ihmisten erilaisiin neurologisiin ja kognitiivisiin toimintatapoihin. Neurokirjon käsitteen alle mahtuvat kaikki neurokognitiiviset diagnoosit, kuten autismin kirjo, ADHD, Touretten oireyhtymä sekä hahmottamisen ja lukemisen oppimisen haasteet. Neurokirjon käsitettä on käytetty sateenvarjoterminä valtavirrasta poikkeaville hahmottamismalleille. Valtaväestön neurotyypillinen hahmottaminen on myös neurotyyppi eli osa neurokirjoa. Puhutaan neurovähemmistöstä eli nepsyistä ja neuroenemmistöstä eli nenteistä. Nepsy käsite on lyhenne neuropsykiatrisista häiriöistä, jolloin henkilön tuen tarve yksilöllistä ja vaihtelevaa. Nepsypiirteinen henkilö saattaa olla aistiherkkä, kokea vaikeuksia keskittymisessä ja itseilmaisussa, mutta pärjää arjessa ilman suurempaa tukea tai diagnoosia (Autismin ja neuron kirjon sanasto, Aisti ry).

Autismi määritellään Käypä hoitosuosituksessa keskushermoston kehitykselliseksi häiriöksi, jolle on ominaista laaja-alaiset ja pysyvät sosiaalisen vuorovaikutuksen ja kommunikaation erityispiirteet ja rajoittuneet, toistuvat ja joustamattomat käytösmallit, kiinnostuksen kohteet tai aktiviteetit. Autisminkirjon alle mahtuu paljon erilaisia heterogeenisiä henkilöitä ja autismin häiriö on vaikeusasteeltaan ja oirekuvaltaan hyvin heterogeeninen. Suomessa ollaan siirtymässä uuteen ICD-luokitukseen, jonka myötä Aspergerin oireyhtymä poistuu käytöstä erillisenä diagnoosina ja vastaisuudessa puhutaan autisminkirjosta ja autismin kirjon häiriöstä ilman kognitiivisen kehityksen häiriötä. Käytössä termi autisti tai autisminkirjon henkilö. 

Käypä hoito suosituksen mukaan ADHD (attention-deficit hyperactivity disorder) on aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, joka on toimintakykyä heikentävä neurokehityksellinen oireyhtymä, joka voidaan diagnosoida lapsuudessa, nuoruudessa tai aikuisuudessa. ADHD:n ydinoireita ovat pitkäkestoiset, ikä- ja kehitystasosta poikkeavat ja toimintakykyä haittaavat aktiivisuuden ja tarkkaavuuden vaikeudet sekä impulsiivisuus. Toiminnanohjauksen vaikeudet ovat tavallisia. Käypä hoito suosituksessa ei mainita ADD-diagnoosia. 

Perheissä, joissa on edellä kuvattuja neuromoninaisia nuoria, tarvitaan nuoren ja perheen kokonaistilanteen hahmottamista sekä vanhemmuuden tukea ja vanhemman psykososiaalisen kuormituksen huomioimista.

 

Näkökulmia neuromoninaisten nuorten ja nuorten vanhempien tuen tarpeista

Neuromoninaisten lasten, nuorten, perheiden ja vanhempien elämästä ja tuen tarpeista on tehty tutkimista ja kirjoitettu artikkeleita ja blogikirjoituksia viimeisten vuosien aikana, joista on poiminut tähän muutamia näkökulmia.

Särkikankaan ja Seppälän mukaan (2022) erityistä tukea tarvitsevien perheiden arjessa on tunnistettu kaksi jokapäiväiseen elämään vaikuttavaa tekijää. Ensinnäkin lapsen tai nuoren sairaus, oireet tai käytös edellyttävät vanhemmilta keskimäärin enemmän huolenpitoa, hoivaa ja tukea. Perheen sisällä ja osana jokapäiväistä arjen toimintaa tarjottava tuki, hoito, hoiva ja kuntoutus syövät vanhempien voimavaroja ja kuluttavat resursseja kuten aikaa. Tämän seurauksena voi olla, että esimerkiksi omaishoitajana toimivalla äidillä voi olla vähemmän aikaa itsenäiseen toimintaan, sosiaalisiin suhteisiin, työntekoon ja perheen muille lapsille. Perhe ja vanhemmat joutuvat usein myös erityslapsen ja nuoren myötä muokkaamaan tai rakentamaan arjen toimintaansa uudelleen samalla tarviten siinä myös uutta osaamista. Harvalla vanhemmalla on aiempaa kokemusta siitä, miten esimerkiksi neuromoninaisten nuorten kanssa tulisi toimia tai miten oireilevan nuoren tarpeet tulisi huomioida perheen arjessa. Toiseksi lapsen ja nuoren tilanteen mukaan, perheen ympärille voi muodostua vaikeaksi hahmotettava ja vaikeaselkoinen palveluviidakko, jonka kanssa toimiminen voi kuormittaa entisestään vanhempien tai usein äidin arkea. Myös lapsen ja nuoren ympärille hitaasti rakentuva palveluverkon rakentuminen voi kuormittaa vanhempaa. Toivottujen palveluiden käytön vaikutus saattaa jopa muuttua kielteiseksi, mikäli palvelujärjestelmän kanssa toimiminen vie vanhemman voimavarat ja näin ollen mahdollisesti vähentää vanhemman mahdollisuutta toimia lapsen tai nuoren tukena. 

Tutkija Sorkkila (2021) mainitsee, että työelämässä toimimisen ja menestymisen ja äitinä pärjäämisen paineiden lisäksi vanhemmalle tulee poikkeuksellisen vanhemmuuden ja palvelujärjestelmän aiheuttaman ”projektijohtajan” työn tehtävä ja paine. Särkikangas (2022) toteaakin, että tätä vanhemman pärjäämisen painetta ei ole vielä riittävästi tutkittu erityislasten ja nuorten vanhempien osalta ja sen tunnistamisessa on vielä runsaasti kehitettävää.

Särkikangas ja Seppälä (2022) muistuttavat ammattilaisia siitä, että kun työntekijöinä tunnistetaan lapsen ja nuoren kasvussa ja kehityksessä poikkeavuutta, huomioidaanko samalla vanhempia ja koko perheen tilannetta. Mitkä olisivat niitä työvälineitä, keinoja ja ratkaisuja, joiden avulla me ammattilaiset voisimme tukea lapsen ja nuoren lisäksi myös vanhempia? Tai kysymmekö työntekijöinä myös vanhemmalta hänen vointiaan tai tunnistammeko vanhemman hämmennystä, häpeä, väsymystä tai uupumusta, jotka saattavat rasittaa vanhempia tai vanhempaa.

Kansaisvälisessä tutkimuksessa Sorkkilan (2021) mukaan on tunnistettu, että suomalaisten äitien uupumisen taustalla voi olla niin sanottu ”tuplapaine”. Äidit kokevat painetta ja/tai halua osallistua tasa-arvoisesti työelämään, mutta sen lisäksi he kantavat edelleen suuren vastuun kodista ja lapsista. Erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten vanhemmilla ja äideillä, jotka edelleen toimivat pääasiallisina omaishoitajina, kärsivät mahdollisesti nelinkertaisesta paineesta. 

Neurokirjon nuorten ja vanhempien palveluiden kehittämistarpeita kartoittavassa tutkimuksessa (2025) todetaan, että neurokirjon haasteet on tunnistettu teemaksi, johon palvelujärjestelmissä on ollut vaikeuksia vastata niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Vanhemmat ovat tuoneet esille sosiaali- ja terveyspalveluihin pääsyn vaikeudet, riittämättömän informaation saamisen ja kokonaisvaltaisen perheen huomioivan tuen puutteet. Myös ammattilaisten neurokirjon liittyvä osaaminen on vaihtelevaa, joka näkyy muun muassa siten, ettei tukea tarvitsevia lapsia ja nuoria ohjata riittävän ajoissa avun piiriin. Tätä näkökulmaa tukee myös tuore Uisman (2026) tekemä tutkimus, jossa todettiin, että autististen nuorten kohtaaminen terveydenhuollossa on vaikeutunut ammattilaisten kapeiden autismikäsitysten vuoksi. Vanhemmat (2025) kokevat myös palveluihin liittyvät käytännön asiat, kuten palveluiden sijainti, aukioloajat ja pitkät jonot seikkoina, jotka vaikeuttavat tuen saamista. Palvelujärjestelmien toimimattomuus ja vanhempien kokemat kohtaamattomuus ammattilaisten välisessä vuorovaikutuksessa aiheuttavat myös vanhemmissa turhautumista ja stressiä. Palvelujärjestelmien pirstaleisuus vaatii aikuislähtöisyyttä, joka voi sulkea puolestaan apua tarvitsevan neuromoninaisen nuoren omista palveluistaan ulkopuolelle.

Neurokirjon nuorille ja heidän vanhemmilleen tehdyssä haastattelututkimuksessa (2025) nuoret ja vanhemmat nostivat esille seuraavia kehittämisideoita palveluiden ja tuen laadun parantamiseksi: asiakaslähtöisempi kohtaaminen ja huomioiminen, neurokirjon parempi tunnistaminen ja arjen tukeminen. Nuoret ja vanhemmat toivoivat myös yksilöllisempää palvelua ja parempaa perehtymistä perheen tilanteeseen. Sekä nuoret ja vanhemmat pitivät tärkeänä, että perheille ja myös ammattilaisille tarjotaan riittävästi koulutusta neurokirjon tunnistamiseen ja oireiluun sopeutumiseen. Nuoret ja vanhemmat myös toivoivat, että diagnoosi olisi mahdollista saada varhaisemmassa vaiheessa. Arjen tukemiseksi toivottiin kouluilta yksilöllisempiä opintojärjestelyitä, tukea kotiin ja vanhemmuuteen, tukimahdollisuuksien koordinointia sekä kohdennettuja aktiviteetteja vapaa-aikaan perheille. Vanhemmat toivoivat myös ammattilaisilta keskusteluapua ja vertaistukea samanlaisissa tilanteissa olevien vanhempien kanssa. Erityisesti kuitenkin niin nuoret kuin vanhemmatkin perään kuuluttivat kuuluksi ja ymmärretyksi tulemista ja sen tärkeyttä.

Tutkija Sorkkilan (2021) selvityksessä todetaan, että olisi selkeä tarve saada nuorisopsykiatrista hoitoa saaneiden nuorten vanhemmilta kokemusperäistä tietoa siitä, millaista vanhemmuuden tukea he ovat jääneet kaipaamaan, jotta vanhemmuuden tuen interventioita voitaisiin kehittää entistä enemmän vanhemmille sopiviksi. 

 

Ratkaisukeskeiset ja voimavaralähtöiset lyhytterapeuttiset menetelmät vanhemman tukena

Työssäni ammatillisena erityisopettajana, neuropsykiatrisena valmentajana ja integratiivisena lyhytterapeuttina olen kohdannut lukuisia neuromoninaisia nuoria ja heidän vanhempiaan. Olen saanut kuulla, nähdä ja seurata läheltä ja vierestä sekä nuorten että vanhempien kokemuksia ja näkökulmia avun ja tuen tarpeiden hakemisesta ja siihen liittyvistä haasteista. Erityisesti olen kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka vanhemmat näissä tilanteissa saattavat jäädä yllättävän yksin kuormittavassa elämäntilanteessa.

 

Ratkaisukeskeinen lyhytterapia

Omalta osaltani olen tätä haastetta lähtenyt ratkomaan tarjoamalla neuromoninaisen nuoren vanhemmille tai vanhemmalle ratkaisukeskeistä, voimavaralähtöistä lyhytterapiaa, joka tarjoaa muun muassa vanhemmalle konkreettisia työkaluja toimintakyvyn arjessa jaksamiseen sekä elämän hallintakeinojen vahvistamiseen. Ratkaisukeskeisessä lyhytterapiassa tarjoutuu vanhemmalle henkilökohtainen tila ja paikka, jossa vanhemmalla on mahdollista muun muassa tutkia oman neuromoninaisen nuoren tilannetta ja kasvua, selvittää miten vanhempana selviytyä arjen koordinoinnista, selkeyttää vanhempana omia voimavaroja, etsiä keinoja vanhempana omaan jaksamiseensa sekä ylläpitää toivoa toisinaan haastavassakin elämänvaiheessa ja tilanteissa.

Ruudun ja Putkisaaren (2023) mukaan ratkaisukeskeisellä, voimavaralähtöisellä terapialla tarkoitetaan asiakkaan oman mielen oivalluttamista hänen omien ratkaisuvaihtoehtojensa aktivoimiseksi. Lähtökohtana on se, mikä on asiakkaalle eli vanhemmalle tärkeää ja merkityksellistä ja mihin asiakas eli vanhempi toivoo muutosta elämässään. Ratkaisukeskeisessä terapiassa hyödynnetään asiakkaan eli vanhemman omaa oivaltamista, omia ideoita, voimavaroja, vahvuuksia, kyvykkyyksiä, taitoja ja aiempia onnistumisen kokemuksia. Lyhytterapia on tavoitteellista ja asiakaslähtöistä työskentelyä, jossa edistetään konkreettisesti asiakkaan eli vanhemman toimijuutta. Ratkaisukeskeisessä lyhytterapiassa keskiöissä on nykyhetki ja tulevaisuus, johon pyritään vaikuttamaan tässä ja nyt suotuisaan suuntaan. 

Ratkaisukeskeisessä lyhytterapiassa olennaisena osana myönteistä muutostyöskentelyä on tasa-arvoon perustuva yhteistyösuhde, jossa korostuu yhdessä tekeminen ja innovointi, asiakkaan kannustaminen ja hänen tilanteensa yksilöllinen huomiointi lyhytterapeutin ei tietämisen tilasta käsin. Ratkaisukeskeisessä työotteessa lyhytterapian muutostarpeet eli tavoitteet ja työskentely räätälöidään asiakkaan eli vanhemman toiveisiin sopivaksi ja sopeutetaan käytettävissä oleviin resursseihin. Erityisesti kiinnitetään huomiota asiakkaan toimivaan minuuteen ja voimavaroihin, joiden varaan haluttu muutos voidaan rakentaa.  Asiakas eli vanhempi on oman elämänsä asiantuntija, tavoitteiden asettaja ja aktiivinen toimija. 

Asiakas eli vanhempi ja ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti yhdessä rakentavat näkökulmia, oivalluksia, ideoita, ratkaisuvaihtoehtoja ja keinoja asiakkaan tilanteeseen. Yhteistyö perustuu arvostavaan asiakaskäsitykseen siitä, että asiakas tarvitsee yksilöllisiä ratkaisuja ongelmiinsa, joiden vuoksi he ovat terapiaan hakeutuneet. Lyhyterapeutin tehtävänä on kannatella toiveikkuutta erityisesti tilanteissa, joissa asiakas on menettänyt tai menettämässä toivon kohti parempaan (Ruutu ja Putkisaari 2023).

 

Asiakkaan psykologiset perustarpeet ratkaisukeskeisessä lyhytterapissa

Ruudun ja Putkisaaren (2023) kirjassa nostetaan esille asiakkaan psykologiset perustarpeet ja niiden huomioiminen, kun rakennetaan ratkaisukeskeistä ja voimavaralähtöistä lyhytterapiaprosessia ja yhteistyösuhdetta neuromoninaisen nuoren vanhemman kanssa. Edellä mainitun teoksen (2023) mukaan ratkaisukeskeisessä lyhytterapiassa pyritään huomioimaan ja toteuttamaan ihmisen psykologisia perusmotiiveja, joita ovat liittymisen, autonomian, kompetenssin, sosiaalisen liittymisen ja kontribuution tarpeet. 

Liittymisen tarpeet

Ihminen haluaa tulla kuulluksi, nähdyksi ja arvosteluksi sellaisena kuin hän on ja lyhytterapiassa tämä kytkeytyy liittymisen tarpeeseen ja terapeuttisen allianssin eli yhteistyösuhteen muodostamiseen. Myös neuromoninaisen nuoren vanhempi haluaa tulla kuulluksi, nähdyksi ja arvostetuksi vanhempana ja persoonallisena aikuisena, jossa keskiössä voi olla vanhemman ja aikuisten omat tarpeet ja toiveet. Ratkaisukeskeinen lyhytterapia voi tarjota paikan ja tilan, jossa vanhemmalla on lupa pysähtyä ja tarkastella omaa, haastavaakin, elämäntilannettaan sekä vanhemman että aikuisen positiosta ja tarpeista käsin. Vanhemmalla on myös oikeus tarkastella omia tarpeitaan, voimavarojaan, jaksamistaan ja tulla arvostetuksi vanhempana ja aikuisena. Vanhemmalle tarjoutuu myös mahdollisuus tutkia omia ajatuksiaan, tunteitaan ja reaktiotaan, mitä neuromoninainen nuori ja nuoren tilanne vanhemmassa itsessään herättää. Lyhytterapia saattaa olla vanhemmalle aitoa paikka, jossa hänellä on aidosti ja luottamuksellisesti mahdollisuus ilmaista ja tutkia vaikeitakin ajatuksia, tunteita ja reaktiota, joita tukea tarvitseva nuori ja nuoreen liittyvät moninaiset asiat voivat vanhemmassa herättää. Hämmentyneelle ja väsyneelle vanhemmalle voi olla erityisen tärkeää, että hän voi kohdata vaikeita ja kipeitä tunteitaan kuten häpeää, syyllisyyttä tai ahdistusta, joita tilanne saattaa hänessä herättää. 

Ratkaisukeskeisessä lyhytterapiassa vanhemmalla on myös mahdollista validoida ja normalisoida oman nuorensa, perheensä ja omaa tilannettaan tarjoten samalla vanhemmalle paikan hengähtää. Vanhemmat arvostavat ja pitävät tärkeänä muun muassa perhetyöntekijän tapaamisia koko perheen kannalta, mutta samalla mainitsevat, että perhetapaamissa vanhemmalle ei välttämättä tarjoudu mahdollisuutta ilmaista henkilökohtaisia ajatuksia ja tunteita.

 

Autonomian tarpeet

Autonomian eli itsemääräämisen tarve tarkoittaa kokemusta siitä, että ihminen on itse vaikuttamassa omaan elämäänsä ja sitä koskeviin päätöksiin ja valintoihin ja eikä ohjaudu ulkoapäin. Hän asettaa omat tavoitteensa ja on vastuussa itse tavoitteiden soveltamisesta omaan arkeensa. Ihminen haluaa myös vaikuttaa häntä koskeviin työtapoihin ja määrittää ja ohjata sitä suuntaa, johon hän haluaa kulkea. Terapiassa tämä otetaan huomioon tavoitteen asettelussa, jossa keskiössä ovat asiakkaan omat toiveet ja tarpeet (Ruutu ja Putkisaari 2023).

Neuromoninaisen nuoren vanhempi myös asettaa ratkaisukeskeisessä lyhytterapiassa omat tavoitteensa tarpeidensa ja toiveidensa mukaisesti. Vanhemman tavoitteet saattavat liittyä muun muassa seuraaviin teemoihin: tehdä näkyväksi vanhemman roolia perheessä ja verkostoissa, validoida ja normalisoida oman nuoren tilannetta, selkeyttää jo toimivia selviytymisen keinoja, selvittää uusia omaan ja perheen arkeen soveltuvia keinoja ja ratkaisuja, konkretisoida ja tehdä näkyväksi jaksamisen keinoja vanhempana selviytyäkseen elämäntilanteessaan. Vanhempi saattaa myös tutkia ja selkeyttää itselleen mihin asioihin, valintoihin ja päätöksiin hän voi vaikuttaa tai mistä asioista voi ehkä päästää irti tai siirtää sivuun, jotta jää riittävästi aikaa ja voimaa nykyhetkeen. Kun vanhempi tutkii ja tunnistaa omaan arkeensa liittyviä kuormitustekijöitä, vanhempi saattaa alkaa nähdä ja tunnistaa mihin asioihin hänellä on voimavaroja ja mihin asioihin voimavarat kannattaa ehkä suunnata, jotta arki rullaisi helpommin. Moni vanhempi myös pohtii, voiko ottaa apua vastaan tai mistä ja keneltä on valmis ottamaan apua vastaan. Myönteisen tulevaisuuden ja toivon ylläpitäminen on vanhemmalle tärkeää.

 

Kompetenssin tarpeet

Ihminen haluaa kokea arvostusta omasta panoksestaan. Motivoituakseen ihminen tarvitsee onnistumisen kokemuksia ja uskonvahvistusta sille, että hänellä on mahdollisuus toteuttaa tarpeitaan. Kompetenssi on osaamisen tunnetta. Siihen tarvitaan pystyvyysuskoa ja tietoisuutta nähdä omat vahvuutensa, jotta niitä voi hyödyntää oman hyvän elämän toteuttamisessa ja onnistumisten edistämisessä. Terapiassa arvostetaan sitä asiakkaan panosta, jonka asiakas on ennen terapiaa ja terapian aikana antanut, muistutetaan asiakkaan mieleen, missä kaikessa hän on jo onnistunut ja pohditaan mitä vielä tarvitaan, jotta myönteinen muutos olisi vieläkin todennäköisempi (Ruutu ja Putkisaari 2023).

Ratkaisukeskeisessä lyhytterapiassa vanhempi voi tehdä näkyväksi omat vahvuutensa ja onnistumisensa omana itsenään ja vanhempana ja samalla tutkia millaisia voimavaroja ja selviytymisen keinoja hänellä jo on haastavissakin tilanteissa. Vanhempi voi etsiä uusia, mahdollisia, konkreettisia asioita ja näkökulmia, jotka helpottavat omaa, nuoren ja perheen tilannetta. Lyhytterapiatapaamisissa on myös hyvä osata ” juhlia” ja pitää huoli siitä, että vanhempi tunnistaa pienetkin edistysaskeleet, jotka ovat tuottaneet esimerkiksi parempaa oloa vanhemmalle, nuorelle ja perheelle.

 

Sosiaalisen liittymisen tarpeet

Sosiaalinen liittyminen on halua olla vuorovaikutussuhteessa, välittää muista ja tulla hyväksytyksi omana itsenään. Terapiassa vahvistetaan ihmisen osallisuutta omissa verkostoissaan ja autetaan häntä kokemaan merkityksellisyyttä niissä yhteisöissä, jotka ovat hänelle itselleen tärkeitä. Lisäksi pyritään tekemään näkyväksi myönteiset muutokset asiakkaan sosiaalisissa verkostoissa ja omassa lähipiirissä oivalluttavan reflektoinnin ja muutoksen konkretisoinnin avulla. Tämä edistää hyvinvointia, tuottaa iloa, lisää merkityksellisyyden kokemusta, edistää arvojen mukaista toimintaa, auttaa kokemaan myönteisiä tunteita ja kohentaa toimintakykyä (Ruutu ja Putkisaari 2023).

Ratkaisukeskeisessä lyhytterapiassa vanhemmalla on mahdollisuus kartoittaa sosiaalista verkostoaan ja pohtia millaista tukea ja apua vanhempi voi ja haluaa saada omista verkostoistaan sekä punnita millaista tukea ja apua vanhempi kokee tarvitsevansa ammattilaisilta. Vanhemmalla saattaa olla tarve myös pohtia, miten ja millä tavalla perheen neuromoninaisen nuoren tilanne vaikuttaa muihin perheenjäseniin ja lähipiiriin ja näiden välisiin suhteisiin. Sosiaalisten verkostokarttojen näkyväksi tekeminen avulla vanhempi voi muun muassa tarkastella miten verkoston jäsenet hahmottavat ja ymmärtävät neuromoninaisen nuoren tilannetta. Toisinaan lähipiirin ja myös ammattilaisten erilaisista suhtautumistavoista neuromoninaista nuorta kohtaan voi nousta esille hyvinkin erilaisia, vaikeitakin tilanteita ja ymmärtämättömyyttä, jotka voivat aiheuttaa vanhemmassa vaikeita ajatuksia ja tunteita. Näiden vaikeiksi kokemien tilanteiden näkyväksi tekeminen, tutkiminen ja kohtaaminen luottamuksellisessa terapiasuhteessa, voi huojentaa suurestikin vanhemman mieltä ja huolta.

Tukea tarvitsevien nuorten vanhempi voi tarvita myös paikan ja tilan, missä hänellä on mahdollista tehdä näkyväksi neuromoninaisen nuoren ja perheen ympärille rakentunutta tai rakentuvaa ammattilaisten- ja viranomaisten verkostoa, jonka ”projektipäällikkönä” vanhempi saa tai joutuu usein käytännössä toimimaan. Samalla vanhemmalla on mahdollista tutkia projektipäällikön tehtävään liittyviä ajatuksiaan, tunteitaan ja paineitaan. Näkyväksi tehdyissä sosiaalisissa verkoissa vanhempi voi tutkia asemaansa, roolejansa, vastuitaan, tuen ja avun tarpeitaan ja pohtia miten tehdä myönteiset muutokset näkyväksi itselleen, nuorelle, perheelle ja ammattilaisille. 

 

Kontribuution tarpeet

Kontribuution tarpeella tarkoitetaan ihmisen oman panoksen näkyväksi tekemistä ja seurantaa asiakkaan omassa arjessa, jota arvostetaan koko terapiaprosessin aikana. Terapian päätösvaiheessa korostetaan asiakkaan omaa panosta ja tehdään se näkyväksi asiakkaalle sopivilla terapeuttisilla keinoilla (Ruutu ja Putkisaari 2023).

Ratkaisukeskeisessä lyhytterapiassa vanhemmalle tarjoutuu mahdollisuus tehdä näkyväksi missä kaikessa vanhempi on jo onnistunut oman nuorensa kanssa ja miten vanhempi on jo onnistunut auttamaan omaa tukea tarvitsevaa nuorta. Kuormittuneella ja huolestuneella vanhemmalla voi olla haastavaa huomata ja nähdä, että vaikeuksista huolimatta on ollut onnistumisia ja hyviäkin asioita on tapahtunut ja niitä on olemassa. Vanhempaa auttaa, kun hän voi lyhytterapiassa hahmottaa ja tehdä näkyväksi omaa panostaan omassa arjessaan, tehdä omien arvojensa mukaisia valintoja ja kokeilla uusia selviytymisenkeinoja omaan ja perheen arkeen.

Ratkaisukeskeinen lyhytterapia tarjoaa vanhemmalle yksilöllistä psykososiaalista tukea, joka voi tarjota neuromoninaisen nuoren vanhemmalle henkilökohtaista ja yksilöllistä tukea, ratkaisukeskeisiä näkökulmia tukemaan vanhempaa, nuorta ja perhettä sekä vahvistaa vanhemman toimijuutta ja voimavaroja. Vanhemman psykososiaalinen tukeminen on yksi osa neuromoninaisen nuoren kokonaisvaltaista hyvinvointia muiden yhteiskunnan palvelujen lisäksi.