Koronaepidemia pisti uusiksi myös terapeuttien työkäytänteitä. Ratkaisukeskeisesti vastaanotot siirtyivät nopeasti erilaisten digitaalisten alustojen päälle. Lisäksi moni on siirtynyt pitämään vastaanottojaan raittiissa ulkoilmassa kävellen, ja huomannut käytännössäkin sen tieteellisestikin todistetut hyödyt ratkaisukeskeiselle terapiatyölle. Mutta mitä kaikkea tulee ottaa huomioon, jos haluaa harjoittaa asiakastyötä ”al fresco” neljän vuodenajan Suomessa?

Aluksi meillä on suomalainen luonto…

Luonnolla on monia tieteellisesti todistettuja fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia lisääviä tekijöitä, joista pääsevät terapiakontekstissa nauttimaan niin asiakas kuin terapeuttikin. 

Hirvosen (2014) mukaan luonnon hyvää tekeviä elementtejä ovat mm. rauhoittuminen, palautuminen, keskittymiskyvyn elpyminen, havaitseminen, läsnäolo, mielialojen paraneminen sekä luonnossa tapahtuva aktivoituminen.  Lisäksi tutkimuksissa on osoitettu luontoympäristöjen vaikuttavan mm. stressihormonimäärän alenemiseen, positiivisten tuntemusten lisääntymiseen, itsetunnon parantumiseen sekä vihamielisyyden ja masentuneisuuden vähenemiseen (mm. Tyrväinen ym. 2018, Leppänen ym. 2017, Hirvonen ym. 2014). Ympäristön hyvää tekevät vaikutukset perustuvat ennen kaikkea elvyttävyyden ajatukseen (Korpela 2008, Leppänen ym. 2017, Salonen 2005). Luonnolle on altistuttava kuitenkin säännöllisesti, jotta terveyshyödyt olisivat pitkäkestoisia: ihmisellä on 50% pienempi riski sairastua lievään psyykkiseen sairauteen, jos hän liikkuu luonnossa vähintään kerran viikossa (Leppänen ym. 2017: 25).
 

Aina ei tarvitse lähteä varsinaiseen korpimetsään, vaan läheinen puisto voi tarvittaessa toimia terveysvaikutuksiltaan riittävän hyvin. Aiheesta löytyy myös suomalaista tutkimusta: helsinkiläisiä toimistotyöntekijöitä vietiin työpäivän jälkeen palautumaan stressistä kolmelle erilaiselle alueelle: tehokkainta palautuminen oli Keskuspuiston metsissä ja melko tehokasta rakennetussa Alppipuistossa, kun taas rakennetussa kaupunkiympäristössä stressi lisääntyi vähenemisen sijaan (Leppänen ym. 2017). 

… seuraavaksi lisätään liike…

Liikkeen yhdistämistä psykoterapiaan on tutkittu esimerkiksi kognitiivisen käyttäytymisterapian piirissä, ja sillä on todettu johdonmukaisesti olevan vaikutuksia yleisten mielenterveydellisten häiriöiden oireiden vähenemiseen (mm. Thomas ym. 2020). 

Luonnossa liikkumisesta ja oleskelusta saadut hyvinvointihyödyt ovat monen osatekijän summa, ja yksi merkittävistä mekanismeista ovat liikunnan aikaan saamat hyödyt: sisäliikuntaan verrattuna ulkona liikkumisessa mielialan koheneminen sekä kognitiivinen elpyminen on tehokkaampaa (Tyrväinen ym. 2018). Lisäksi tutkimuksissa on johdonmukaisesti osoitettu, että liikunta vähentää mm. masennus- ja ahdistusoireita sekä postraumaattisen stressihäiriön oireita verrokkiryhmiin verrattuna (Thomas ym. 2020).  


Muiksi liikkeen yhteydessä tapahtuvan terapian hyödyiksi on mainittu mm. asiakkaan vähäisempi varautuneisuus, parempi keho-mieli-yhteys ja mielikuvituksen hyödyntäminen, erilaisten oivallusten tehokkaampi syntyminen sekä sanattomien viestien helpompi havaitseminen (mm. Kristmannsdottir 2012, DeAngelis 2013). 

… mukaan yhdistetään ratkaisukeskeinen ajattelu…

Luonnon merkitys elvyttävänä tekijänä on usein tiedostamatonta: ihminen ei koe tietoisesti hoitavansa itseään (Salonen 2005). Niinpä luonnon yhdistäminen ratkaisukeskeiseen terapiaan ei ole ”tuplaterapiatilanne”, vaan luonnon ja liikkeen hyvää tekevät vaikutukset tulevat ikään kuin kaupanpäällisenä terapiatapaamisiin. Kuten Salonenkin (2005) toteaa, luonnon elvyttävän vaikutuksen hyödyntäminen ei poissulje muita terapeuttisia menetelmiä, vaan ympäröivä luonto ja liike voivat vain vahvistaa ja nopeuttaa prosessia. 

Luovuus ja uudet näkökulmat ovat monien mielestä olennainen osa ratkaisukeskeistä lähestymistä. Esimerkiksi Mattilan (2011) mukaan uusien, luovien ajatusten synnyttäminen ja ongelmien ratkaiseminen edellyttää kykyä nähdä asiat uudessa valossa. Stanfordin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa 80% koehenkilöistä muuttui luovemmiksi noustuaan tuolilta kävelemään, ja erityisen voimakkaasti kävelyn havaittiin tukevan monien eri ratkaisuvaihtoehtojen hahmottamista (Leppänen ym. 2017). Ratkaisukeskeisessä terapiakontekstissa tästä luovuuden lisääntymisestä voikin olla hyötyä sekä asiakkaalle että terapeutille. 

Bill O’Connell (2012) esittelee kiteytyksen Milton Ericksonin ratkaisukeskeisen terapian kulmakivistä, joita olivat mm. epäsuoruus asiakkaan voimavarojen etsimisessä sekä lumouksen luominen terapian ympärille asiakkaan lumoamiseksi. Nämä toteutuvatkin luonnossa erityisen hyvin (Korpela 2008). 

Eve Lipchik (2002) puolestaan korostaa, että ratkaisukeskisissä terapiakeskusteluissa löydetyillä ratkaisuilla ei välttämättä ole mitään tekemistä itse alkuperäisen ongelman kanssa. Uudessa ympäristössä yhdessä liikkuminen tuokin eteen uudenlaisia tilanteita, ja sitä kautta oletettavasti myös uudenlaisia ratkaisuehdotuksia. Lisäksi Lipchikin (2002) mukaan muutos on jatkuvaa ja väistämätöntä: pienikin muutos voi johtaa suuriin muutoksiin. Tätä ajatusta mukaillen: kuka tietää millaisiin muutoksiin pieni muutos eli uudenlainen terapiaympäristö asiakkaan vielä johdattaakaan? On myös havaittu, että terapiassa aloitettu kävelyharrastus on joidenkin vähän liikkuvien asiakkaiden kohdalla johtanut uuteen kävelyharrastukseen (DeAngelis 2013), mikä sekin on jo itsessään iso muutos kohti parempaa terveyttä. 

Antti Mattila (2011) nostaa esille Eriksonin perinnöstä ajatuksen, että asiakkaat ovat juuttuneet tiettyihin ajatuksiin ja viitekehyksiin, eivätkä siksi pääse hyödyntämään omia kykyjään ja taitojaan. Aiemmin kuvattu ajattelun luovuuden lisääntyminen kävelyn aikana tukeneekin sekä asiakkaan että terapeutin osalta näiden opittujen rajoitusten yli, ali ja sivuille näkemistä.  

Peter De Jong & Insoo Kim Berg (2013) korostavat asiakkaan kuuntelua niin, että hänen puheestaan pystytään poimimaan merkkejä pienistäkin muutoksista ja muutoksen mahdollisuuksista. Tämä, kuten laajemminkin tarkasteltuna koko terapiatyö, vaatii terapeutilta erityistä keskittymiskykyä sekä läsnäolon taitoa, jotka kumpikin aiemmin esiteltyjen tutkimustulosten valossa kohenevat luonnossa liikkuessa. 

… ja lopuksi huomioidaan käytännön seikat

Ratkaisukeskeisen lyhytterapeuttikoulutuksen lopputyössäni vein yksilöterapiavastaanottoni eteläsuomalaiseen metsäluontoon, ja keräsin kokemuksista myös asiakaspalautetta. Käytännön kokemuksien kautta törmäsin seuraaviin näkökulmiin, joita kannattaa miettiä omaa vastaanottotyötään ulos viedessä:

1. Anna asiakkaan valita paikka ja toimia oppaana

Suomalaisista ympäristöpreferenssitutkimuksista tiedetään, että ihmiset arvostavat usein eniten luonnonmukaiselta näyttävää, järeää ja helppokulkuista metsää (Tyrväinen ym. 2018), mutta kaikki eivät viihdy samanlaisessa ympäristössä. 

Niinpä voi olla hyvä ajatus antaa asiakkaan valita juuri hänelle mieluista ympäristö, ja antaa hänen toimia oppaana terapeutille uudessa maastossa ja maisemassa. Asetelma tasa-arvoisti tilannetta, ja asetti terapeutin heti mm. Jongin ja Berginkin (2013) peräänkuuluttamaan ei-tietävään asemaan. Myös luonnon saavutettavuus on tärkeä näkökulma: yksi asiakkaista ei tahtonut ahdistuksen takia päästä kotoa liikkeelle, joten ensimmäisellä tapaamiskerralla kävelimme hänen talonsa takaa aukeavalla pienellä lähimetsäkaistaleella. 

Jos terapiatyö painottuu ilta-aikaan, kannattaa miettiä myös reittien valaistusta etukäteen, jotta kaikki huomio ei mene kompastelun välttelyyn. Lumen tullen osa tutuista reiteistä saattaa myös muuttua hiihtoladuiksi, mikä vähentää mahdollisten tapaamispaikkojen määrää. 

2. Varmista ettei terapiasta tule hikilenkkiä

DeAngelis (2013) muistuttaa siitä, että vaikka asiakkaalle on hyvä antaa positiivista palautetta halustaan edistää terveyttään ulkona liikkuen,  kävelyterapiasta ei saisi tulla asiakkaan ja terapeutin välistä kilpajuoksua, vaan tahti pitää olla kummallekin miellyttävä ja mahdollinen. Osalle asiakkaista kuntoliikuntasuorituksen saaminen tuntui tärkeältä esimerkiksi muuten kiireisen lapsiperhearjen keskellä, mutta silloinkin tahti tulisi pitää sellaisena, että kumpikin pystyy keskustelemaan hengästymättä. 

Kehonkielen lukeminen on erityisen tärkeää sopivan tahdin ja luontevan vuorovaikutuksen saavuttamiseksi. Omien kokemuksieni mukaan synkronisoituminen oli molemminpuolista, ja tapahtui automaattisesti esimerkiksi hengitystä ja puheen rytmiä kuunnellen. Rinnakkain kävely ja samaan suuntaan katsominen lisäsivät oman kokemuksen perusteella Mattilankin (2011) ratkaisukeskisyydessä peräänkuuluttamaa terapeutin ei-hierarkkista ja fasilitoivaa roolia.

3. Mieti strategia vastaantulijoiden varalle 

Eteläisen Suomen kaupunkien tuntumassa ulkoillessa ei koskaan voi täysin välttyä vastaantulijoita, ja tämä kannattaa ottaa puheeksi jo ennen ensimmäistä tapaamista. Kukaan asiakkaistani ei kokenut tätä omakohtaisesti ongelmaksi, mutta DeAngelis (2013) suosittelee miettimään siihen yhdessä asiakkaan kanssa sopivan toimintamallin erityisesti siltä varalta, että kyseessä on jommallekummalle tuttu henkilö. 

Usein pelkkä puheen hetkellinen tauottaminen vastaantulijan kohdalla riitti poistamaan ”salakuuntelun” haasteen. Jos keskustelu menee erittäin herkälle alueelle, vaihtoehtona on aina poistua polulta, ja varmistaa hiljainen keskustelupaikka syrjempää. 

4. Hyödynnä sitä mitä on saatavilla

Moni käyttää terapiatyössään erilaisia apuvälineitä asioiden ja niiden välisten yhteyksien havainnollistamiseen. Luonnossa tähänkin löytyy usein ratkaisu: keppi sekä hiekka, märkä maa tai lumihanki ajavat hyvin fläppitaulun ja tussin asiaa. 

Luonto tarjoaa myös runsaasti materiaalia erilaisten metaforien ja symbolien käytölle. ”Miten pääsit yli polulle kaatuneen puun tuomasta esteestä? Löytyisikö esimerkiksi jokin keppi, kivi tai lehti, joka symboloisi tätä tärkeäksi kokemaasi asiaa, ja miksi valitsit juuri sen? Kun katsot tätä maisemaa, niin millainen mieluisa tulevaisuus tuolla vastarannalla siintää, ja mitä se pitää sisällään?” Vaihtoehtoja on tarjolla loputtomasti vuodenajasta riippumatta. 

Lopuksi

Jos kerran sanonnan mukaan ulkoilu on vain varustekysymys, on terapiatyön vieminen luontoon vain järjestelykysymys. Suomalainen luonto tarjoaa terveyshyötyjä ja virkistävää ihmeteltävää kaikkina neljänä vuodenaikana. Ja mikä parasta: näistä terapiaa täydentävistä hyödyistä pääsevät nauttimaan sekä asiakas että terapeutti.