LUIN KIRJAN: Sari Kuusela 2020.

Mielenmaisemia – Merkityksellisen elämän jäljillä

Teksti: Päivi Vuokila-Oikkonen

Sari Kuusela 2020. Mielenmaisema – merkityksellisen elämän jäljillä. Helsinki: Kulttuuriosuuskunta Partuuna.

Sari Kuuselan Mielenmaisemia – merkityksellisen elämän jäljillä kuvaa arjen vuorovaikutusta, jossa tärkeää on tilanne, tunteen, mielen voima ja ihmissuhteet.  Kirja on myös kuvausta pyöräretkistä ja vaelluksista, joissa kirjoittaja pohtii mielenmaisemaan syntyviä ilmiöitä.  Pyöräilyyn ja yleensä matkustamiseen liittyy vapaus, joka vapauttaa mieltä uusille asioille.  Kirja sisältää arkielämän pohdintaa, jota kirjoittaja ansioituneesti vahvistaa tutkitulla tiedolla ja kirjallisuudella. 

Nostan tässä tekstissä esiin erityisesti minua puhuttelevat teemat. Kirjassa pohditaan arjen vuorovaikutusta ja siinä kuvataan hetkiä, jotka koskettavat tunteita, paljastavat suhtautumisen ja saattavat muuttaa suhteita ihmisten välillä. Kirjoittajan mukaan mielenmaisemassamme on ajatuksia, tunteita, muistoja ja mielikuvia, kaikkea sitä limittäistä, päällekkäistä ja rinnakkaista, joka liikkuu mielessä. Lisäksi ajan ja ajan käytön jäsennys on kiehtovaa. 

Lukemassani puhutti teema rauhallisuus.  Rauhallisuus vapauttaa ihmisen olemaan oma itsensä.  Rauhallisuus vaatii kuitenkin vaivannäköä ja rauhallisuus on sekä tunne että teko. Rauhallisuutta tarvitaan näkemiseen, se mitä nähdään vaikuttaa suoraan mieleen. Rentous on asennetta ja olotila. Kiire on myös mielentila.  Yhteiskunnassamme vallitsee mielestäni kiireen kulttuuri, ja Kuuselan ystävältään saama neuvo vaikuttaa tärkeältä tähän päivään: ”Juuri silloin, kun on kaikkein kiireisintä, pitää pysähtyä.”  Kiireettömällä on aikaa tärkeään.  Pysähtymisen aikana maailma alkaa näyttää erilaiselta ja hallittavammalta.  Kiireettömyys on tarpeen kirjoittajan mukaan erityisesti silloin, kun on muiden kanssa.   Hidastaminen on myös tie rennompaan olotilaan. Edellä kuvattu on kiehtovaa ja antaa miettimisen aihetta, mitä saan aikaan ja saanko aikaan sitä mitä pitäisi. Minulle tässä ajassa on tärkeä resilienssi ja siinä yksi tärkeä tekijä on arvostava kohtaaminen, joka välittyy myös kiireettömyytenä.  Merkityksellistä on myös vapaus.  Myös vapaus on valintoja.  Valinnat hyötyvät vuorovaikutuksesta, mutta ilman tietoisia tekoja vapauden hyvät puolet jäävät toteutumatta. 

Kirjassa kiehtoo välitilan pohdinta.  Matkaajalle sen on tila matkahaaveen ja matkalle lähdön välillä.   Sain lisää ymmärrystä liminaalitilaan, jossa itse huomaan aika ajoin olevani myös ennen merkityksellisiä päätöksiä. Sana liminaalitila tulee latinan kielen sanasta limen, joka tarkoittaa kynnystä. Se tarkoittaa sananmukaisesti ovenpielessä seisoskelua, sitä kun ei ole enää ulkona, muttei vielä sisälläkään. Voidaan puhua myös välitilasta, jonka rajoja on vaikeaa määritellä tai joka sijoittuu kahden tunnistettavan tapahtuman tai tilan väliin. (https://www.kuudesaisti.net/henkisyys/oletko-liminaalitilassa). 

Vuorovaikutus saa minulla erityisen painoarvon, kun se määritellään sosiaalisen kanssakäymisen ytimeksi. Puhutaan dialogista.  Olen dialogia tutkinut ja voin yhtyä kirjoittajaan: ilman dialogia ei kukaan tule kuulluksi ja kohdatuksi. Tervehtiminen on inhimillisyyden alku. Tervehtiminen ja katse ovat merkki toiselle siitä, että tulee huomatuksi, tervetulleeksi ja vertaisuuden kokemus tulee läsnä olevaksi. Tervehtiminen, kiittäminen ja hyvästely kuvataan arjen ryhmädynamiikaksi.  Huomio, ystävällisyys ja avuliaisuus lähentävät ja yhdistävät.  Ystävällisyys ja sen osoittaminen vuorovaikutuksessa lisää yhteenkuuluvuudentunnetta. Ihmisiä ja vastavuoroisuutta tarvitaan identiteetin rakentamiseen. Samalla kun olemme vuorovaikutuksessa toisen kanssa, rakennamme identiteettiämme ja muokkaamme toisiamme.  Kuitenkin toisen huomioiminen vaatii itsensä ulkopuolelle asettumista, sillä jos huomio on koko ajan itsessä, toisille ei ole tilaa. Kirjoittaja kertoo matkoillaan syntyneistä kokemuksista itsekkäistä ihmisistä.  Itsekkään ihmisen kohtaamisessa syntyy kokemus, että muut ovat olemassa häntä varten.  Kilpailuhenkinen työ ja elämä voivat saada oman itsekkyyden nousemaan pintaan, minua puhutti kirjan lause ”Minäkeskeisyys, mikä ihana tekosyy käyttäytyä kuten haluaa!” Tällaisia tilanteita tapaa elämässä ja työssä.  Tarvitsemme myötätuntoa, jotta arkiset tilanteet eivät muutu sosiaaliseksi taitelukentäksi, sanoo kirjailija.  Olennaisinta ihmisten välillä on se, onko yhdessä helppo olla!

Mieli on kiehtova teema, ja siihen kirja antaa lukijalleen eväitä pohtimiselle.  Mielen sisäinen todellisuus rakentuu suhteissa, siten palaamme jälleen vuorovaikutuksen merkitykseen.  Mielen sisäinen todellisuus rakentuu suhteissa toisiimme.  Jos ihmisen kanssa vuorovaikutus ei suju, se heijastuu mieleen, tunteisiin ja toimintaan. Minua innostaa sisäinen puhe, joka on ajattelua ja puhetta itselle. On olemassa erilaista sisäistä puhetta: voimakasta, komentavaa, tarinoivaa, höpöttävää jne. Sisäinen puhe on merkityksellistä, ja sen tavoite voi olla kriittisyys tai ajatusten kirkastaminen. Minulle tärkeään ratkaisukeskeisyyteen voin liittää kirjailijan ajatuksia menneisyyden onnistumisista.  Ratkaisukeskeisyydessäkin on tärkeää menneiden onnistumisten ”esiin kutsu”.  Menneet onnistumiset auttavat pärjäämään. Niiden tietoinen palauttaminen mieleen vaikeassa tilanteessa auttaa pärjäämisessä.   

Nyt korona-pandemian aikana monet ovat alkaneet liikkua ja erityisesti käveleminen, ja käveleminen yhdessä ovat lisääntyneet. Rinnakkain kävely voi avata näkymän muiden maailmaan.  Kun kulkee rinnakkain, puheenaiheet ja ajatukset alkavat nousta kuin itsestään.  Keskustelu voi siten avata maailmojen erilaisuuden ja samanlaisuuden uudella tavalla.  Juuri näin tapahtuu, kun kävelen ystävieni kanssa.  Kävely on kiehtovaa, ajattelua uudistavaa ja myös puhdistavaa.  Yllätysten mahdollistaminen voi kirjailijan mukaan luoda tilaa erilaisuudelle. Meidän tulisi antaa tilaa erilaiselle, se voi tuntua aluksi vaivalloiselta ja keinotekoiselta. Kuitenkin rutiineja rikkomalla päästään uuden äärelle. 

Nostan kirjasta vielä esiin hiljaisuuden.  Mielen tasapaino syntyy puheen ja hiljaisuuden vaihtelusta.  Keskustelu tuo uutta ajateltavaa, ajattelu taas hyötyy keskittymisestä ja hiljaisuudesta. Hiljaisuutta tarvitsemme myös kuullaksemme itseämme. Hiljaisuus voi olla myös pelottavaa.  Hiljaisuuden pelko voi esiintyä omalla puheen aloittamisella ja silloin toinen ei saa tilaa.  Voi käydä niin, että mikä on oikeasti tärkeää, ei tule puheeksi.  Kirjoittaja suosittelee lukijoita rakentamaan päiväämme muutaman hiljaisuuden hetken.  Itselleni jokinäkymä on mahdollisuus hiljaisuuteen ja pysähtymiseen.  Kirjailijan mukaan luonto onkin täynnä pieniä ääniä ja levollista hiljaisuutta. Metsäkävely, perhoset ja linnut kaikilla on merkitystä hiljaisuuden kokemiselle.  Se, mihin hiljaisuudessa kiinnitämme huomiomme on tärkeää, koska kirjailijan mukaan kuulemme tarkemmin sen, missä huomiomme on. 

Kirja oli mukaansatempaava: kirjoittaja kuvaa mielenkiintoisesti ihmisyyteen liittyviä teemoja. Kirjoittajan ja myös minun mukaan kirja sopii niille, jotka ovat kiinnostuneet, mitä ihmisten välillä ja omassa mielessä tapahtuu.

Päivi Vuokila-Oikkonen

asiantuntija, TKI, TtT, työelämän kehittäjä
-muutos valmentaja - työnohjaaja-
LP-NP- kouluttaja
paivi.vuokila-oikkonen@diak.fi
puh. +358408297670
twitter: @paivivo
LinkedIn: linkedin.com/in/paivi-vuokila-oikkonen