Tässä artikkelissa pohdin filosofin vastaanotto -toiminnan ja psykoterapian välisiä eroja ja yhtäläisyyksiä. Olen tämän lehden palstoilla aikaisemmin esitellyt filosofin vastaanottoa, kuten muutamat muutkin aiheesta kiinnostuneet tai sen parissa työskennelleet.

Havaintoni filosofisesta praktiikasta ja psykoterapiasta perustuvat monivuotiselle työskentelylle sekä psykoterapeuttina että filosofin vastaanoton pitäjänä. Olen toiminut myös filosofisen praktiikan eli filosofisten käytäntöjen kouluttajana, ja näissä yhteyksissä usein kysytty kysymys on juuri kysymys filosofin vastaanoton ja psykoterapian eroista ja yhtäläisyyksistä.

Totean aluksi, että huomattavin ja selkein ero Suomessa on se, että psykoterapia on säänneltyä ja valvottua toimintaa, kun taas filosofin vastaanotto -toiminta ei kuulu valvonnan piiriin. Tämä on tietenkin suurimmalle osalle lukijakuntaa selvää, mutta koska eroista ja yhteneväisyyksistä keskustelu on jatkuvaa, niin tästä faktasta on hyvä lähteä liikkeelle. (Suomessa terapiaa valvova viranomainen on Valvira, entinen TEO eli terveydenhuollon oikeusturvakeskus.)

Huomattava seikka on myös se, että psykoterapiaan voi saada valtion maksamaa tukea kolmen vuoden ajan. Tuetun terapian päämäärä on työkyvyn ylläpitäminen tai palauttaminen sekä psyykkisen hyvinvoinnin lisääntyminen. Pitkässä psykoterapiassa on siis kysymys päämäärätietoisesta hoitosuhteesta, kun taas filosofin vastaanotolla tapahtuvalla keskustelulla ei ole ulkoa asetettuja päämääriä tai vaatimuksia. Pitkässä hoitosuhteessa terapeutin ja asiakkaan suhde korostuu, ja psykoterapiatutkimusten mukaan juuri terapeutin ja asiakkaan suhde on merkittävin tekijä terapian onnistumisen kannalta (Helsingin Psykoterapiatutkimus 2010).

Filosofin vastaanotto on usein kertaluontoinen, ja tapaamisia on harvoin enemmän kuin 15. Filosofin ja asiakkaan välinen suhde ei ole yhtä oleellinen tekijä kuin terapeutin ja asiakkaan välinen suhde; tästä huolimatta tai tästä johtuen keskustelu voi olla hyvin syvämietteistä ja parhaimmassa tapauksessa tasavertaista, ymmärrystä lisäävää dialogia.

Tässä kohden herää jo kysymys siitä, onko lainkaan mielekästä verrata filosofisen vastaanottoa pitkään psykoterapiaan, joka on siis valvottu hoitomuoto? Filosofista vastaanottoa voisi kuitenkin kestonsa puolesta verrata lyhytterapiaan, ja miksei muihinkin suuntauksiin, kysymyshän on lopulta kansainvälinen ja maailman terapiakäytännöt poikkeavat toisistaan. On kuitenkin hyvä muistaa, että psykoterapian ja filosofisen praktiikan vertauksessa on hankaluuksia myös sen vuoksi, että psykoterapiasuuntauksia on useita kymmeniä ja metodeita jopa satoja. Lisäksi jotkut suuntaukset ovat myös sinänsä ”filosofisempia” kuin toiset, esimerkiksi eksistentiaalinen psykoterapia ja logoterapia. Eikä asiaa helpota myöskään se, että filosofia on laaja ala, joka koostuu eri koulukunnista.

Muodon puolesta filosofista vastaanottoa voi siis kuitenkin hyvin verrata klassiseen ratkaisukeskeiseen lyhytterapiaan ja yhden kerran konsultaatioon. Sisältönsä puolesta keskustelut kuitenkin eroavat toisistaan. Erityisesti lyhyessä, klassisessa ratkaisukeskeisessä terapiassa asiakasta pyritään lempeästi, tietyin lausein johdattamaan kohti ratkaisupuhetta ja luopumaan ongelmapuheesta. Filosofin vastaanotolla taas pyrkimys on yleensä asiakkaan ymmärryksen lisääminen.

Lyhytterapiaan asiakas saapuu, koska hänellä on ongelma. Ongelma pyritään luonnollisesti ratkaisemaan tai vaihtoehtoisesti sitä voidaan katsoa uudesta näkökulmasta. Filosofin vastaanotolle voidaan myös tulla ongelman vuoksi. Ongelmaa voidaan esimerkiksi tutkia käsiteanalyysin avulla, jolloin siihen saadaan etäisyyttä ja ymmärrys aiheesta saa mahdollisuuden lisääntyä. Suhteessa ongelmaan ratkaisukeskeinen lyhytterapia ja filosofinen vastaanotto siis näyttävät lähentyvän toisiaan. Käsiteanalyysin lisäksi filosofi voisi aivan hyvin käyttää keskustelussa joitain ratkaisukeskeisiäkin metodeita. Näin siis jos ongelmaa pyritään ratkaisemaan. Filosofisen praktiikan kentältä kuuluu kuitenkin myös ääniä, joiden mukaan filosofin vastaanotto ei ole ongelmienratkaisupaja. Modernin filosofisen praktiikan liikkeen perustaja saksalainen Gerd Achenbach jopa vaatii kaiken kyseenalaistamista, jotta uutta ajattelua voisi syntyä.

Älä ihastu liikaa mihinkään ajatteluun

Gerd Achenbachin mukaan filosofisella vastaanotolla käydylle keskustelulle ei voi asettaa päämäärää, ei edes totuutta jota tavoiteltaisiin. Lisäksi Achenbach viimeistelee ohjeistonsa suosittelemalla ravistelemaan kaikkia uskomuksia ja totuuksia, kyseenalaistamaan jokaisen metodin ja totuuden linnakkeen, kuten kunnon filosofin kuuluukin.

Filosofin ei siis Achenbachin mukaan pidä tarjota asiakkaalle mitään neuvoa, totuutta tai päämäärää, mutta myötätuntoa kyllä. Achenbachilla on ajatuksena hieman idealistinenkin käsitys siitä, että filosofi voisi asiakkaassa tai vierailijassa, kuten hän kävijää kutsuu, tavoittaa jonkin sellaisen osa-alueen, joka jää psykoterapiassa katveeseen. Vaikka Achenbach kieltäytyy tavoitteista, hän siitä huolimatta tavoittelee vierailijansa kanssa viisautta, sivistystä ja liittoa elämän kanssa. (Achenbach 2001, 2004).

Kaikesta huolimatta psykoterapia ja filosofinen praktiikka ovat Achenbachin mukaan yhtäältä kuitenkin yhteneväisiä, mutta toisaalta perustavanlaatuisesti erillisiä. Ne ovat kuin kaksi erillistä valtiota, valtioissa on samanlaisia käytäntöjä, mutta ne ovat erillisiä ja itsenäisiä. Toiminnoissa on siis eri metodit, eri tutkimus- ja tietopohja ja jopa erilainen ihmiskäsitys. (Zinaich 2004).

Achenbachin mukaan praktikolla on neljä toimintasääntöä:

• Praktikon on ymmärettävä, että ei ole kahta samanlaista yksilöä eikä yhdessä tapauksessa toiminut metodi toimi toisessa.
• Praktikon on pyrittävä ymmärtämään asiakasta ja tämän toimintaa ja ohjattava myös asiakas ymmärtämään itseään.
• Praktikko ei saa yrittää muuttaa asiakasta.
• Praktikon on pyrittävä omaksumaan asiakkaan maailmankuva ja tuettava häntä maailmankuvan rajojen puitteissa, ei tuoden omia näkemyksiään ja pohdintojaan asiakkaalle. (Zinaich 2004).

Verrataan seuraavaksi Achenbachin edellä mainittuja teesejä psykoterapiaan:

• Achenbachin ensimmäinen sääntö, jonka mukaan jokaisen asiakkaan kohdalla räätälöidään uusia menetelmiä, ei ole psykoterapian hoidon kanssa yhteneväinen. Psykoterapiassa usein käytetään samoja toimivia menetelmiä useiden asiakkaiden kanssa.

• Ymmärryksestä: Achenbachin toimintasääntö numero kaksi sen sijaan sopii myös psykoterapiaan. Asiakas saa sitä paremman hyödyn terapiasta, mitä paremmin hän ymmärtää traumaattisten kokemusten syntymekaniikkaa ja ilmenemistä niin omassa kuin muidenkin elämässä.

• Muutoksesta: Kolmas sääntö, jonka mukaan asiakasta ei saa pyrkiä muuttamaan, ei päde psykoterapiassa. Psykoterapiassa asiakas usein itse ensimmäisenä toivoo muutosta itsessään, ja se on terapian päämäärä.

• Maailmankuvasta: Neljännen säännön asiakkaan maailmankuvalla ei yleensä ole terapiassa erityistä merkitystä, mutta uskonto ja politiikka on perinteisesti jätetty terapian ulkopuolelle. Terapeutilla ei ole syytä omaksua asiakkaan maailmankuvaa, mutta pyrkiä pysymään sen suhteen neutraalina.

Psykoterapian ja filosofisen neuvonpidon tai vastaanottotoiminnan välillä löytyy siis sekä eroja että yhtäläisyyksiä, mutta toimintamuodot saattavat myös joidenkin näkemysten mukaan jopa yhdistyä. Tällainen eräänlainen yhdistyminen on tapahtunut Albert Ellisin rationaalis-emotionaalisessa terapiassa (RET) (Tuominen 2010) sekä Elliot D. Cohenin kehittämässä logiikkaan pohjautuvassa terapiassa (LBT). Cohenin mukaan suurin osa asiakkaista hyötyy siitä, että heidän ajattelunsa epäjohdonmukaisuuksiin kiinnitetään huomioita. Cohenin huomauttaa lisäksi, että psykoterapia ja psykologia saavat syvyyttä filosofiasta ja filosofinkin olisi hyvä tutustua psykologiaan. (Cohen 2004).

Tule siksi, joka jo olet

Jussi Kotkavirran mukaan taas ei psykoterapiassa vaan psykoanalyysissä pohditaan juuri samoja ihmismielen peruskysymyksiä kuin filosofiassa (Kotkavirta 2010). Kotkavirran mukaan juopa nykyfilosofian ja psykoanalyysin välillä on kuitenkin syventynyt suhteessa tiedostamattomaan. Analyysin lähtökohtana on nimittäin se, että mieli on suurelta osalta tiedostamaton, ja juuri tätä tiedostamatonta mieltä pyritään tarkastelemaan, kun taas filosofia tutkii tietoisen mielen havaitsemia ilmiöitä.

Itsetuntemus on kuitenkin psykoanalyysia ja filosofista praktiikkaa yhdistävä tekijä. Itsetuntemuksesta filosofian yhteydessä on kirjoitettu antiikista alkaen. Tunne itsesi! Lause oli kirjoitettu Apollon, viisauden temppelin, seinään. Samassa temppelissä toimi myös Delfoin oraakkeli. Oraakkelien aika on ollut ohitse jo kauan, mutta itsensä tuntemisen kehotus on jäänyt elämään. Henna Seinälä muistuttaa, että itsetuntemus todella oli filosofian keskiössä alusta alkaen, mutta että se on unohtunut ja eriytynyt juuri esimerkiksi psykoanalyysiin ja psykoterapiaan. Seinälää kiinnostaa myös Friedrich Nietzschen vaatimus: Tule siksi joka jo olet.  Filosofian avulla Seinälä uskoo ihmisen voivan tullakin itsekseen, koska filosofisilla ajatuksilla on muuttava voima. Ihminen muuttuu ajatusten avulla joksikin, johon hänellä on mahdollisuus. Hyvään filosofiaan kuuluu siis itsetutkiskelu. Seinälä toteaa Nietzschen ymmärtäneen myös tiedostamattoman merkityksen ja juuri sen oleellisen seikan, että suuri osa ihmisen mielestä on tiedostamattoman verhon takana. Itsetutkiskelun avulla voi tuoda tiedostamatonta tietoisuuteen; lisäksi filosofinen ajattelu selkeyttää mieltä ja tuo ihmisen lähemmäksi itseään, siis sitä, joka hän jo on. (Seinälä 2010). Seinälä ei mainitse filosofista praktiikkaa metodina viisauteen ja itsetuntemukseen, vaan jo perinteinen filosofinen toiminta, kuten ajattelu, itsetutkiskelu, lukemisen ja tietysti filosofiset keskustelut, muuttaa ihmistä ja maailmaa.

Filosofian lohdutus

Itsetuntemuksen lisäksi filosofian on ajateltu antiikista saakka lohduttavan ihmistä ahdistuksessa. Tästä näkökulmasta katsottuna filosofia onkin psykoterapian edeltäjä. Jo antiikin klassisella kaudelle Kreikassa ja Roomassa yleistyi ajatus filosofiasta sielun parantajana. Tuolloin sana therapeia ei kuitenkaan yhdistynyt pelkästään hoitoon, vaan myös jumalsuhteisiin (Tuominen 2010), eli sen merkitys oli huomattavasti laajempi. Sielun sairaudet saattoivat kuitenkin vieraannuttaa hyvästä elämästä, ja tähän filosofia tarjosi parannusta.

Hellenistisellä kaudella filosofista apua tarjosivat monet nykyisin elämänfilosofiastaan tunnetut suuntaukset, kuten stoalaisuus ja epikurolaisuus. Hellenistisillä koulukunnilla oli aikanaan omat koulunsa, elämänohjeistonsa ja usein myös asuinyhteisö. Kysymyksessä oli siis vakaumus ja elämäntapa, jota noudatettiin kaikissa olosuhteissa ja joka tarjosi apua ja lohtua vaikeissa tilanteissa.

Kuuluisin kirja filosofian lohdutuksista kirjoitettiinkin surkeissa olosuhteissa varhaisella keskiajalla. Rooman senaattori Boëthius virui vankilassaa valtionpetoksesta syytettynä ja odotti kuolemantuomionsa täytäntöönpanoa. Tuskissaan hän kirjasi ylös keskustelunsa itse rouva Filosofian kanssa. Kirja julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen, ja siitä tuli suosittu jo aikalaisten parissa. Siinä Boëthius etsii viisaudesta ja sen tuomasta hyväksynnästä lohtua elämästä loppumisen tuomaan tuskaan, menetyksen suruun ja elämän arvaamattomuuteen ja epäoikeudenmukaisuuteen.

Filosofian lohdutuksia on pohtinut nykyaikana huomattavasti keveämmin Alain de Botton. Myös de Bottonin kirja on saavuttanut suuren suosio, aivan kuten Boëthiuksen teos satoja vuosia aikaisemmin. Näyttääkin suorastaan siltä, että ihmiskunnalla on krooninen lohdutuksen tarve.

Elämän tarkoituksen ja tarkoituksettomuuden aiheuttama ahdistus voisikin olla sopiva syy hakeutua juuri filosofin vastaanotolle. Tosin melankolia, surumielisyys, voi olla syynä myös psykoanalyysiin ja psykoterapiaan menemiseen, vaikka melankolia, tristesse, ymmärretään yleensä laajempana surumielisyytenä maailman katoavaisuuden edessä. Filosofian kautta aihetta voi tarkastella syvästi ja moninaisesti, missä psykoterapia keskittyy enimmäkseen yksilöön itseensä. Voi olla, että laajemman näkökulman lohdullisuus piilee juuri siinä, että se tarjoaa mahdollisuuden vapautua itsestään, hetkeksi.

Melankolia onkin ehkäpä enemmän elämän vire, kun taas masennus on diagnosoitu sairaudeksi, vieläpä yleisimmäksi psykoterapiaan hakeutumisen diagnosoiduksi syyksi. Pitkässä psykoterapiassa masennusta pyritään yleensä lieventämään tutkimalla masennuksen aiheuttajia, traumoja, tiedostamattomia tai tiedostettuja, asioita, jotka usein ovat tapahtuneet lapsuudessa. Menetelmänä voi olla trauman paikallistaminen, sen saattaminen tietoiseen mieleen ja hoito sen jälkeen keskustelun ja nykyisin myös kehollisten harjoitusten avulla. Lyhyissä terapioissa hoito tapahtuu niihin kuuluvien menetelmien avulla.

Filosofin vastaanotolla masennukseen voidaan kuitenkin suhtautua usealla eri tavalla, jopa hyvänä mahdollisuutena elämän muutokseen. Teoksessaan Näkökulman vaihtamisen taito Antti Mattila käsittelee masennusta juuri mahdollisuutena aloittaa uusi vaihe elämässä. Masennus toimii tällöin eräänlaisena tienviittana tai se vertautuu synnytyskipuihin synnytyksessä, jossa filosofi toimii vertauskuvallisena kätilönä. Mattila kuitenkin huomauttaa lukijalle, että masennuksen hoitoon useimmiten tarvitaan psykoterapeutin koulutusta ja kokemusta.

Filosofia elämäntapana ja praktikko sen mentorina

Filosofisen praktiikan liikkeessä vaikuttava Ran Lahav on puolestaan huomauttanut ykskantaan, että psykoterapeutti on saanut koulutuksen omaan alaansa ja tuntee sen menetelmät, kun taas praktikko ei ole saanut psykoterapeutin koulutusta eikä hänen tule siis käyttää psykoterapeuttisia menetelmiä. Filosofi on sen sijaan saanut filosofiasta yliopistollisen arvosanan; lisäksi filosofisen praktiikan koulutusta on saatavilla eri puolilla maailmaa. Norjassa myös yliopiston yhteydessä on mahdollista opiskella filosofista praktiikkaa erillisessä opinto-ohjelmassa. Lahav painottaa, että filosofin tulee käyttää juuri filosofiaa praktiikassaan, ei pyrkiä psykoterapeutiksi. Lisäksi Lahav teroittaa, että filosofisten keskusteluiden tulisi pyrkiä kohti ihmisenä kehittymistä eikä keskustelu saisi olla pulmien ja ongelmien ratkaisua, joilla filosofi tulee vain liittäneeksi itsensä muiden itse-apua (self-help) tarjoavien oppaiden sankkaan joukkoon. (Lahav 2001).

Tukea Lahavin ajattelulle voi hakea jälleen antiikin filosofiasta. Filosofia oli todella alkuaan antiikissa elämäntapa, väittää myös ranskalainen historian filosofi Pierre Hadot. Lisäksi filosofisilla koulukunnilla oli vielä elämäntapaa vahvistavia harjoituksia, askeeseja. (Kreikan sana askesis tarkoittaa harjoitusta.) Harjoitusten, tahdonalaisten, henkilökohtaisten käytäntöjen tarkoitus, kuten Hadot täsmentää, on minän muuttaminen otollisemmaksi viisaalle elämälle. (Hadot 1995/2010).

Viisas elämä taas koostui muun muassa neljän klassisen hyveen noudattamisesta. Nämä ovat:

1. oikeudenmukaisuus,
2. rohkeus,
3. kohtuullisuus ja
4. viisauden rakkaus.

Filosofinen elämä vaatii kurinalaisuutta, johdonmukaisuutta ja itsetutkiskelun jaloa taitoa tai vähintään sen harjoittelua. Hellenistisen kauden suuren filosofin, Epikuroksen, mukaan kannattaa lisäksi vältellä valtaa ja kuuluisuutta pitäytyen sitkeästi filosofiassa (de Botton 2000).

Filosofisten henkisten harjoitusten menetelmiin kuului Hadot´n mukaan koulukunnasta riippumatta samantyyppisiä itsensä rajoittamisen ja karaisemisen keinoja. Tällaisia ovat muun muassa:

• erityinen kevyt ruokavalio sekä paasto ja
• fyysisten ääritilojen kokemukset, kuten kivun sietäminen,
•  myös solvausten ja pilkan sietäminen sekä monenlaisten koettelemusten tyyni kestäminen ja
• fyysinen kestävyys yleensä.

Harjoitusten päämäärä oli henkinen ja fyysinen kestävyys ja vakaus sekä horjumattomuus. Tyynen ja kestävän henkilön oletetaan hallitsevan pelkonsa, eikä hän altistu helposti haluilleen ja mieliteoilleen. (Hadot 1995/2010). Nykykielellä voisi sanoa, että hänen impulssien hallintansa ei petä.

Kristityt askeetikot jatkoivat hellenistisen kauden henkisiä harjoituksia, mutta niiden luonne ja päämäärä muuttuivat kristinuskon mukaisiksi. Kristitty asketismi harjoituksineen on nykyaikana melko marginaalista. Toisin taas on käynyt Intian askeetikoille eli joogeille, joista on tullut tunnettuja ympäri maailman. Sana yoga on sanskritin kieltä ja tarkoittaa useita eri asioita, mutta myös muun muassa yhdistelmää, menetelmää ja henkistä harjoitusta, askeesia.

Intian laajaan uskonnon ja filosofian systeemiin, jonka juuret ulottuvat jopa tuhansien vuosien päähän ennen ajanlaskun alkua, kuuluu myös fyysisiä harjoituksia. Joidenkin näiden harjoitusten sekä antiikin filosofisten koulukuntien harjoitusten välillä on yhtäläisyyksiä. Molemmissa fyysinen liike tai asento auttavat ja täydentävät mielen hallintaa sekä syvemmän ymmärryksen tai henkisyyden saavuttamista. (Hadot 1995, Rautaniemi 2020).

Filosofinen elämä tähtäimessä

Olen keskustellut filosofin vastaanotosta ja parhaani mukaan verrannut sitä psykoterapiaan. Olen toivoakseni onnistunut osoittamaan, että kysymyksessä on kaksi erillistä toimintatapaa, vaikkakin molempien juuret ja eräät käytännöt ovat yhtenevät, on siis kysymys kahdesta eri asiasta.

Kuten jo edellä todettiin, filosofinen elämä pyrkii noudattamaan hyveitä, ja huomattavaa on, että jo tässä elämäntavassa voi piillä lohdutus tai ainakin lohdutuksen siemen. Tähän voidaan lisätä, että se, jolla on aikaa ja uskallusta harjoittaa systemaattista, pitkäjänteistä itsetutkiskelua, saattaa myös ajan myötä huomata, missä määrin tiedostamattomasta kumpuavat tunteet (emootiot, passiot) määrittävät ajatuksia ja tekoja ja missä määrin ne määräytyvät viisaan ajattelun ja harkinnan kautta.

Lopuksi vielä muutama sana menneestä.

Pidin filosofin vastaanottoa usean vuoden ajan. Kysymykset, joita vastaanotolla käsiteltiin, olivat moninaisia. Usein etsittiin vastauksia elämän valintoihin liittyviin kysymyksiin. Aiheesta olen kirjoittanut myös teoksessa Ajatuksia filosofisesta elämästä sekä niin & näin -lehdessä (ks. kirjallisuus). Kysymykseen kenelle filosofin vastaanotto sopii olen verkkosivuilleni tiivistänyt vastauksen: Filosofin vastaanotolle voi hakeutua esimerkiksi masennuksessa, ahdistuksessa tai elämän solmukohdassa. Syynä voi olla avioero, läheisen menetys, työssä uupuminen, elämän mielekkyyden katoaminen tai opiskeluvaikeudet. On myös mahdollista pohtia aikaisempien vaikeiden asioiden vaikutusta nykyiseen elämään ja pyrkiä löytämään uusi suhtautumistapa menneisyyteen. (Sofiaterapia.net).

Vastaus ei kuitenkaan ole tyhjentävä. Siitä puuttuu filosofian ytimessä oleva viisauden tavoittelu sekä ymmärryksen lisääntyminen ja näihin johtavat harjoitukset sekä pohdinnat. Verkkosivujen tiivistys onkin käytännön sanelema. Suurin osa filosofin vastaanotolle tulijoista nimittäin kaipaa apua juuri arkisiin asioihin. Kaikki eivät halua hakeutua terapeutin vastaanotolle, koska joko vierastavat terapiaa tai eivät koe tarvitsevansa ”hoitoa”, vaan kaipaavat ainoastaan keskustelua jostain tietystä aiheesta.

Vastaanotolle tulleet ihmiset etsivät siis ongelmiin ratkaisua tai halusivat puhua jostain heitä askarruttavasta asiasta, mutta yksikään ei tullut oppimaan filosofista elämän tapaa. Tämä saattoi johtua myös vastaanoton pitäjästä itsestään – ollakseen uskottava, olisi elettävä, kuten opettaa, ja omat filosofiset harjoitukseni ovat edelleen pahasti kesken.

Vaatimukset ovat kuitenkin kovat, onhan esikuvana muun muassa myyttinen Sokrates, filosofien filosofi, joka Symposiumissa pitojen loputtua, muiden nukahdettua, suorittaa aamuvoimistelun ja lähtee sitten päivä töihin. Martha Nussbaum onkin huomauttanut, että vaikka kenties ihailemme Sokratesta, voikin olla niin, että salaisen myötätuntomme saa Alkibiades, tuo juopotteleva, Pidoissa myös esiintyvä sotilas, joka yhdessä hetkessä asettaa rakkautensa Sokrateen jalkoihin, toisessa pukeutuu naiseksi, kolmannessa laiminlyö vaimoaan, neljännessä riuhtoo tämän oikeuden talosta takaisin kotiin tämän hakiessa avioeroa ja joka lopulta heittää henkensä kaukaa kotoaan epämääräisissä olosuhteissa.

Ristiriitaisessa Alkibiadeessa on jotain inhimillistä ja haavoittuvaa, johon on helpompi samaistua kuin periaatteelliseen ja kurinalaiseen filosofiin, toteaa Nussbaum (1979). Filosofian lohdutus voi tietysti piillä myös myötätunnossa, siinä jota tunnemme Alkibiadesta kohtaan ja samalla itseämme kohtaan ymmärtäessämme, kuinka paljon todennäköisempää on, että kaikista hyvistä aikomuksista huolimatta saatamme silloin tällöin käyttäytyä Alkibiadeen emmekä Sokrateen tavoin.