Rikosten ja riita-asioiden sovittelu on ollut kaikkialla Suomessa saatavilla oleva maksuton
lakisääteinen palvelu jo kohta 20 vuotta. Rikossovittelun juuret ovat 1970-luvulla Kanadassa ja Yhdysvalloissa käynnistyneissä kokeiluissa. Pohjoismaissa sovittelua edisti norjalainen kriminologi Nils Christie. Suomen ensimmäinen sovittelukokeilu käynnistyi Vantaalla vuonna 1983. Vantaalta toiminta levisi myös muualle Suomeen. Ennen sovittelulain voimaantuloa vuonna 2006 sovittelu oli mahdollista joillakin paikkakunnilla, mutta ei vielä koko maassa. Nykyään sovittelupalvelu on sosiaali- ja terveysministeriön ohjaamaa, johtamaa ja valvomaa toimintaa. Sen valtakunnallisesta järjestämisestä, hallinnoinnista ja kehittämisestä vastaa Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja palvelua omilla alueillaan tuottavat sovittelutoimistot.

Sovittelun taustalla ovat restoratiivisen eli korjaavan oikeuden ajatukset ja arvot. Restoratiivinen oikeus on syntynyt vastareaktiona rankaisevalle oikeudelle. Sen perusajatus on, että rikoksessa olennaista ei ole se, että rikotaan lakia, vaan se, että rikoksella vahingoitetaan ihmistä, ihmissuhteita ja yhteisöä. Tärkeämpänä kuin lain rikkomisesta rankaisemista pidetään aiheutuneen vahingon hyvittämistä ja ihmissuhteiden korjaamista. Ihminen nähdään kokonaisuutena, häntä pidetään vastuunottoon kykenevänä moraalisena olentona ja oman asiansa parhaana asiantuntijana.

Sovittelussa tarjotaan rikoksen tai riidan osapuolille mahdollisuus kohdata toinen toisensa ja keskustella heidän välillään tapahtuneista asioista sovittelijoiden avustuksella. Suomalaisen rikossovittelun yksi erityinen piirre on maallikoiden toimiminen sovittelijoina, mikä nykyisessä lakisääteisessä sovittelutoiminnassa tarkoittaa sovitteluun koulutettuja vapaaehtoisia.

Sovittelutoimiston ammattihenkilöstö selvittää, sopiiko sovitteluun ohjattu asia soviteltavaksi. Asian ohjaa sovitteluun useimmiten poliisi, mutta aloite voi tulla myös muulta viranomaiselta, osapuolelta itseltään tai alaikäisen huoltajalta. Jos asia soveltuu sovitteluun, sovittelutoimiston työntekijä valitsee kaksi sovittelijaa, jotka hoitavat tapaamiset ja sovittelun. Ammattihenkilöstön tehtävänä on tukea, ohjata ja valvoa vapaaehtoissovittelijoita, ja osassa asioita he toimivat myös itse sovittelijoina.

Sovittelun periaatteet ja kulku

Ajatellaan tilanne, jossa on kaksi ihmistä, joista toinen on loukannut toista jollakin teolla. Teko voi olla esimerkiksi lyönti, uhkaus tai toista halventava väite. Monimutkaisemmissa tilanteissa osallisia voi olla useampi ja loukkaavia tekoja on voitu tehdä puolin ja toisin. Ennen kuin osapuolet istutetaan saman pöydän ääreen, sovittelijat voivat tavata kumpaakin osapuolta erikseen.

Erillistapaaminen auttaa sekä sovittelijoita että osapuolia valmistautumaan yhteistapaamiseen. Kumpikin osapuoli saa kertoa sovittelijoille oman näkemyksensä tapahtuneesta. Erillistapaamisessa osapuoli voi miettiä, mitkä ovat niitä asioita, jotka sovittelussa haluaa sanoa tai mistä haluaa kysyä toiselta. Sovittelijat eivät ota yhteistapaamisissa esille erillistapaamisessa puhuttuja asioita, ellei osapuoli sitä erikseen toivo.

Yhteistapaaminen käynnistyy yleensä esittäytymisellä, jos osapuolet eivät tunne toisiaan, ja sovittelun periaatteiden läpikäymisellä. Periaatteet ovat vapaaehtoisuus, luottamuksellisuus, maksuttomuus ja puolueettomuus. Periaatteista on keskusteltu osapuolten kanssa jo aikaisemminkin, jo ennen päätöstä osallistua sovitteluun, mutta niitä kerrataan läpi koko prosessin ajan.

Vapaaehtoisuus tarkoittaa sitä, että sovitteluun osallistumiseen ei ole pakkoa. Sovittelun saa keskeyttää milloin tahansa, eikä tarvitse sopia mitään, mitä ei halua sopia. Luottamuksellisuudella tarkoitetaan suppeimmillaan sovittelijoiden vaitiolovelvollisuutta ja sitä, etteivät he saa todistaa sovittelussa kuulemiaan asioita oikeudessa. Laajemmin sillä tarkoitetaan sitä, että sovitteluun pyritään luomaan avoin ja turvallinen ilmapiiri, jossa vaikeistakin asioista on mahdollista puhua ilman pelkoa siitä, että jutut leviävät tai kääntyvät kertojaansa vastaan. Luottamuksellisuus ei estä osapuolta puhumasta omasta kokemuksestaan läheistensä tai vaikkapa terapeutin kanssa sovittelun jälkeen.

Sovittelu on maksuton palvelu eli asiakaspalvelusta ja sovittelutapaamisen järjestämisestä ei peritä maksua. Sovittelijoiden puolueettomuus liittyy heidän rooliinsa toimia osapuolten sovinnon mahdollistajina, ei sen ratkaisijoina.

Jokaisella sovittelijalla on oma tapansa kertoa sovittelun periaatteista. Sovittelijaparit sopivat tehtävänjaosta, toinen sovittelijoista esimerkiksi kertoo periaatteet ja toinen ohjaa keskustelua. Sovittelun voi myös aloittaa kertomalla periaatteista yhdessä. Itse pidän tästä tavasta, koska ajattelen sen tarjoavan osapuolille jo heti alussa mallin siitä, miten sovittelussa asetutaan vuorovaikutukseen toisen kanssa.

Mistä sovittelussa puhutaan ja sovitaan

Kun sovittelun periaatteet on käyty läpi, sovittelijat esittelevät soviteltavan asian. Jos kyseessä on rikosasia, kerrotaan rikosnimike, jolla asia on tullut sovitteluun ja osapuolille heidän roolinsa asiassa (asianomistaja, epäilty). Riita-asioissa osapuolilla on suurempi valta nimetä konfliktinsa aihe ja sovittelun voi aloittaa kysymällä osapuolilta, mitä asiaa osapuolet haluavat sovitella. Rikosasioissakaan tarkoitus ei ole juuttua nimikkeisiin, mutta koska sovittelulla voi olla vaikutusta asian etenemiseen rikosoikeusprosessissa, niiden kertominen on tärkeää osapuolien oikeusturvan kannalta.

Soviteltavan asian läpikäynti alkaa sillä, että sovittelijat kysyvät osapuolilta mitä heidän välillään on tapahtunut. Sille, kuka aloittaa, ei ole määrättyä järjestystä, mutta rikosasioissa se on usein asianomistaja eli rikollisella teolla loukattu osapuoli. Sovittelijoiden tehtävänä on huolehtia siitä, että kaikki osapuolet pääsevät sovittelun aikana kertomaan näkemyksensä. Tapahtumien lisäksi sovittelussa keskustellaan siitä, mitä osapuolet ajattelevat tapahtuneesta ja miltä se on tuntunut. Ajatuksia ja tunteita sijoitetaan aikajanalle – esimerkiksi kysytään, mitä ajattelit tapahtumahetkellä ja mitä ajattelet nyt tai miltä tuntui kuulla toisen näkemys tapahtuneesta.

Kun asiaan liittyvät tapahtumat, ajatukset ja tunteet on käyty läpi siinä laajuudessa, minkä osapuolet ovat ilmaisseet kokevansa riittäväksi, siirrytään usein siihen, miten tapahtunut olisi mahdollista hyvittää sille, jota on loukattu. Tässä kysytään sitä, mitä loukattu osapuoli tarvitsee voidakseen sopia asian häntä loukanneen osapuolen kanssa ja mihin loukkaaja on valmis sitoutumaan hyvittääkseen tapahtuneen. Hyvitys voi olla aineellinen (kuten rahakorvaus), anteeksipyyntö tai sitoutuminen toisenlaiseen käytökseen jatkossa. Olennaista on, että hyvitys on sellainen, jota molemmat pitävät hyvänä, riittävänä ja tapahtunutta korjaavana.

Jos sopu syntyy, siitä laaditaan useimmiten kirjallinen sovittelusopimus. Sovittelusopimukseen voidaan kirjata osapuolten näkemys tapahtuneesta (myös mahdolliset erot) ja siitä, miten ja millä aikataululla tapahtunut hyvitetään vahinkoa kärsineelle osapuolelle, miten sovittujen asioiden toteutumista seurataan.

Aina sovittelu ei johda sovintoon, eikä sopimuksen laadintaan – loukatuksi tulemisen kokemus on esimerkiksi voinut olla niin suuri, ettei asian ratkaiseminen ole mahdollista, toisen tarjoama hyvitys ei tunnu riittävältä tai toisen vaatimus tuntuu liian suurelta. Vaikka sopua asiassa ei syntyisikään, jo kohtaamisella ja toisen näkökulman kuulemisella on oma arvonsa. Useimmiten sovitteluun saakka edenneissä asioissa sopu kuitenkin syntyy.

Sovittelu korjaavana kokemuksena

Vuonna 2023 sovittelutoimistot vastaanottivat 10 778 sovittelualoitetta. Yli puolet niistä johti sovitteluun ja suurimmassa osassa sovittelun lopputuloksena oli sopimus.

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos THL seuraa sovittelutoimistojen asiakkaiden tyytyväisyyttä saamaansa palveluun ja kokemukset ovat pääsääntöisesti myönteisiä. Suurin osa vastaajista kertoo kokeneensa olonsa turvalliseksi sovittelussa ja saaneensa ystävällistä ja kunnioittavaa kohtelua. He myös kokevat tulleensa kuulluiksi ja saaneensa itse vaikuttaa sovittelun lopputulokseen. Sovittelun vapaaehtoisuus ja mahdollisuus vaikuttaa itse oman asiansa ratkaisuun johtavat siihen, että sovittelussa solmitut sopimukset pitävät hyvin.

Parhaimmillaan sovittelu antaa mahdollisuuden muutokseen, oman toimijuuden vahvistamiseen ja toimii korjaavana kokemuksena siihen osallistuneille.