Kirjallisuusterapia eli sanataideterapia on ekspressiivisiin taideterapioihin eli itseilmaisuun perustuviin terapioihin kuuluva terapiamuoto, jossa käytetään valmista kirjallista aineistoa tai/ja itse tuotettua tekstiä. Kirjallisuusterapiaa käytetään yleensä ohjatuissa ryhmissä ja myös yksilöterapiassa, jossa sitä käytetään psykoterapian lisänä. Kirjallisuusterapeuttisia menetelmiä käytetään myös kirjallisuusterapeuttisissa kasvuryhmissä. Kirjallisuusterapeuttisia harjoituksia voidaan hyödyntää myös työnohjauksessa. Terapeuttisuus ryhmässä perustuu läsnäolijoiden väliseen vuorovaikutukseen, jossa jäsenten kirjoituksista annettu ja saatu palaute on keskeistä. Kirjallisuusterapiassa ei kiinnitetä huomiota kielellisiin eikä kirjallisen ilmaisun ongelmiin. Työskentelyn pohjaksi voidaan käyttää tekstejä kirjoista, lehdistä ja muuta kirjallista materiaalia. Kirjallisuusterapeuttisessa ryhmässä voidaan hyödyntää myös äänitteitä, omia tai muita valokuvia, videoita tai aiheeseen sopivia elokuvia.

Kirjallisuusterapian historiaa

Niin kauan kuin ihminen on ilmaissut itseään sanallisesti, sanan parantava voima on tunnettu ihmiskunnan historiassa kaikissa kulttuureissa esimerkiksi satujen ja tarinoiden kertomisena. Nykyaikaisen kirjallisuusterapian juuret ovat Yhdysvalloissa. Ensimmäisen maailmansodan sotaveteraaneille järjestettiin lukemista ja toimintaa alettiin kutsua biblioterapiaksi (bibliotherapy). Myöhemmin yleistyi nimitys runoterapia (poetry therapy), jonka merkitys on laajempi kuin pelkkä runojen lukeminen.

Ensimmäiset alan julkaisut ovat ilmestyneet Yhdysvalloissa 1920-luvulla. Farmaseutti, asianajaja ja runoilija Eli Greifer avasi 1930-luvulla New Yorkissa ”Parantavan runon gallerian”. Vuonna 1959 Eli Greifer ja psykiatri Jack J. Leedy alkoivat pitää runoterapiaryhmää yhdysvaltalaisessa psykiatrian klinikassa. Jack J. Leedy perusti vuonna 1969 runoterapiayhdistyksen.

Kirjallisuusterapia Suomessa

Suomessa kirjallisuusterapiaa on harjoitettu aluksi runoterapiana kliinisellä puolella mielenterveyspotilaiden hoidon yhteydessä mm. psykiatristen potilaiden kanssa. Toiminta alkoi 1970-luvulla. Pikkuhiljaa kirjallisuus- ja kirjoittamisterapian käyttö levisi muillekin alueille, kuten eri laitoksiin, mm. oppilaitoksiin, vankiloihin ja kirjastoihin.

Kirjallisuusterapian teoriataustaa 

Kirjallisuusterapialla ei ole yhtä ainoata taustateoriaa. Kirjallisuusterapiassa voidaan soveltaa useita eri taustateorioita. Tärkeimmät kirjallisuusterapian psykologisista taustateorioista ovat psykoanalyyttinen teoria sekä Gestalt-teoria ja Gestalt-terapia. Muita käyttökelpoisia teorioita ovat jungilainen ja adlerilainen teoria. Nykyään kirjallisuus- ja kirjoittamisterapiaa on ajateltu myös refleksiivisyyden näkökulmasta. Gestalt-teoria ja -terapia ovat useiden taideterapiamuotojen taustalla. Gestalt-terapia pohjautuu fenomenologia-nimiseen filosofiseen suuntaukseen sekä eksistentiaalipsykologiaan. Fenomenologiassa korostetaan välitöntä kokemusta. Tarkoituksena on ymmärtää ja kuvata kokemusta sanallisesti tulkitsemista välttäen. (Ihanus, Juhani, Sanat että hoitaisimme, Terapeuttinen kirjoittaminen, Duodecim, 2009.)

Kirjallisuus- ja kirjoittamisterapiaa voidaan tarkastella myös refleksiivisyyden kautta. Kirjallisuusterapeuttiseen prosessiin osallistujat reflektoivat tunteitaan ja ajatuksiaan eli niin sanotusti ”katsovat peiliin”. Refleksiivisyys tarkoittaa vielä syvällisempää prosessia, jossa osallistuja pohtii minuuttaan ja sitä, mitkä henkilökohtaiset taustatekijät ovat vaikuttamassa siihen, mitä hän ajattelee ja tuntee. (Ihanus Juhani 2009.)

Kirjallisuusterapian käyttömahdollisuudet 

Kirjallisuus- ja kirjoittamisterapiaa voidaan käyttää kliinisessä työssä terveydenhuollossa sekä mielenterveystyössä ja ehkäisevässä mielenterveystyössä. Sitä voidaan käyttää myös kuntoutuksessa ja hoidossa. Kirjallisuusterapiasta hyötyvät kaikki lapsista ikäihmisiin, sillä siinä ei tarvita aiempaa kirjoittamiskokemusta. Kirjallisuusterapeuttisiin kasvuryhmiin voi osallistua jokainen, joka haluaa lisätä itsetuntemustaan, käsitellä itselleen tärkeitä asioita sekä oppia tiedostamaan tunteensa ja vaikuttimensa. Näitä ryhmiä ohjaavat yleensä kirjallisuusterapiaohjaajat ja kirjallisuusterapeutit. 

Kirjallisuusterapian tavoitteet 

Kirjallisuusterapeuttisessa ryhmässä tapahtuva kirjoittaminen nostaa usein tunteita pintaan ja antaa mahdollisuuden turvalliseen tunteiden ilmaisuun. Kirjoittaminen auttaa myös jäsentämään omaa elämäntilannetta ja kaoottisia ajatuksia. Kirjallisuus- ja kirjoittamisterapia auttavat etäännyttämään asioita. Ryhmässä kirjoittaja voi saada oivalluksia ja löytää uusia kielikuvia käsittelemilleen asioille. Ryhmässä kirjoittaminen lisää keskinäistä luottamusta kasvattaen yhteisyyden tunnetta. Luottamuksellisessa ilmapiirissä kirjoittajat uskaltavat jakaa kipeitä ja salaisiakin muistojaan. Usein kaikilla ryhmään osallistuvilla on samanlaisia ajatuksia ja kokemuksia. Kun kuulee toisten tarinoita, niin se auttaa myös omien asioiden käsittelyssä, ja muilta ryhmän jäseniltä löytyy vertaistukea. Muiden jäsenten sanallinen tuki ja rohkaisu vahvistavat itsetuntoa. Kirjoittaminen voi nostaa pintaan todella kipeitä muistoja, mutta turvallisessa ilmapiirissä, ammattiohjaajan läsnä ollessa niitä on turvallista käsitellä hallittavassa olevin keinoin. Kirjallisuusterapian tavoite ei ole kirjoitustaidon paraneminen, mutta kirjoittaessa itseilmaisu- ja kirjoitustaito paranevat.