Teimme hiljattain Ratkesin juhlavideon mm. ratkaisukeskeisyyden tulosta Suomeen. Itselleni se ei ollut vain keskustelu menetelmän historiasta – se oli matka ajattelun juurille ja miten uusi tapa kohdata ihmisiä saapui ajatteluun, jossa oli totuttu purkamaan ongelmia, analysoimaan ja etsimään syitä.
Ratkaisukeskeisyys ei tullut tekniikkana, vaan uutena ihmiskäsityksenä.
Se toi hiljaisen vallankumouksen: ihminen ei ole ongelman kantaja vaan mahdollisuuksien omistaja. Hän ei ole rikkinäinen vaan keskeneräinen. Hän ei tarvitse lisää todistusaineistoa siitä, mikä on pielessä – hän tarvitsee tilaa sille, mikä voi alkaa toimia.
Muistan, kuinka tämä ajatus pysäytti ja tuntui samaan aikaan lempeältä ja radikaalilta. Kuin joku olisi avannut oven uuteen huoneeseen, jossa oli enemmän valoa kuin olin osannut odottaa.
Erikson elää tässä ajattelussa
Vasta myöhemmin ymmärsin, kuinka vahvasti ratkaisukeskeisyys kantaa Milton Eriksonin perintöä. Erikson uskoi siihen, että ihmisessä on enemmän voimavaroja kuin hän itse tunnistaa. Hän käytti kieltä avaamaan tulevaisuutta, ei lukitsemaan ihmistä menneisyyden selityksiin. Hän loi muutosta ennen kuin sitä edes täysin ymmärrettiin.
Ratkaisukeskeinen työ jatkaa tätä samaa liikettä. Kysymys kerrallaan se siirtää ihmistä kohti todellisuutta, jossa hän on vahvempi, kykenevämpi ja enemmän oman elämänsä toimija.
Tarinat, jotka määrittävät meitä – ja tarinat, jotka vapauttavat
Narratiivinen näkökulma on kulkenut rinnallani pitkään ja juuri siinä ratkaisukeskeisyys tuntuu erityisen merkitykselliseltä. Ihmiset elävät kertomuksissa itsestään. Ongelmat eivät ole vain tilanteita – ne ovat tarinoita, jotka ovat saaneet liikaa tilaa ja alkaneet kaventaa identiteettiä.
Kun keskustelu kääntyy siihen, milloin asiat ovat olleet edes vähän paremmin, missä ihminen on jo pärjännyt ja millaisia pieniä merkkejä muutoksesta näkyy, uusi tarina alkaa rakentua. Tarina, jossa ihminen ei ole jumissa vaan liikkeessä.
Myös työnohjaajana olen nähnyt lukemattomia hetkiä, joissa ammatillinen identiteetti muuttuu juuri näin – ei analyysin kautta vaan oivalluksen kautta. Kun ihminen alkaa nähdä itsensä osaavana, vaikuttavana ja merkityksellisenä, myös hänen tapansa toimia muuttuu. Se myös auttaa siirtämään huomion kuormituksesta kyvykkyyteen, epävarmuudesta suuntaan ja riittämättömyydestä siihen, mikä jo kantaa.
Ratkaisukeskeisyys ei siis ole vain keskustelumenetelmä. Se on tapa palauttaa ihmiselle hänen oma tarinansa tai luoda kokonaan uusi.
Juuri tätä maailma nyt tarvitsee
Elämme ajassa, jossa puhe täyttyy helposti uupumuksesta, kriiseistä ja diagnooseista. Ihmiset väsyvät ongelmakeskeisyyteen – siihen, että heitä katsotaan puutteiden kautta. Moni kokee olevansa jatkuvasti jäljessä, vääränlainen tai keskeneräinen väärällä tavalla.
Ratkaisukeskeisyys tekee tässä ajassa jotain poikkeuksellista. Se keventää ilman että vähättelee. Se tuo toivoa ilman että ohittaa kipua. Se palauttaa ihmiselle kokemuksen siitä, että hän voi vaikuttaa omaan suuntaansa – pienin askelin, tässä ja nyt.
Se kysyy lempeästi mutta voimakkaasti:
Mihin haluat mennä tästä?
Ja samalla se viestii:
Sinussa on jo kaikki, mistä muutos voi alkaa.
Tulevaisuus rakentuu tästä asenteesta
Ratkaisukeskeisyys ei ole vain yksi menetelmä muiden joukossa. Se on tapa olla ihmisten kanssa maailmassa, joka tarvitsee enemmän suuntaa kuin selityksiä ja enemmän toivoa kuin ongelmien loputonta purkamista.
Se elää terapiassa, työnohjauksessa, valmennuksessa ja johtamisessa. Se kulkee mukana kaikkialla, missä ihmistä ei määritellä menneisyyden kautta vaan kutsutaan kohti sitä, mitä hän voi vielä olla.
Ratkaisukeskeisyys ei ole tarina siitä, miten ongelmia ratkaistaan.
Se on tarina siitä, miten ihmiset muistavat jälleen olevansa enemmän kuin ongelmansa. Jokainen kysymys, joka avaa toivoa, jatkaa tätä tarinaa.
Jokainen kohtaaminen, jossa ihminen nähdään kykenevänä, muuttaa maailmaa vähän.
Riitta Malkamäki
Psykoterapeutti VET, työnohjaaja ja henkilöstöjohdon valmentaja
Ratkes ry:n hallituksen varapuheenjohtaja
