Antaisinko unelmalle siivet
ja se lentäisi luotani pois?
Antaisinko unelmalle kädet, joihin tarttua?
Antaisinko jalat
jotta kulkisimme yhtä matkaa
sopivin, hitain askelin.
___________________________
Kenties kupliva aavistus
ilo, tältäkö se tuntuu?
Voiko pelko haihtua kuin sumu
hälvetä kuin vesihöyry huoneessa, tiivistyä ikkunaan pisaroiksi
ja valua pois
Paljastaa maiseman joka minua ympäröi?
___________________________
Oli aika, jolloin makasin sängyssä kaiken päivää
ja ajattelin että elämä on suo, jonka yli on jaksettava rämpiä.
On maaliskuun ensimmäinen.
Sälekaihtimen takana on vaalimani kaistale maata, lumi paljastaa sen nyt.
Multa on jäistä, sen sisällä on juurakoita
sipulikukkia; kelloja ja tähtiä.
Niin oli minunkin sisälläni, niinä päivänä kun tuijotin seinää.
Kun viikot etenevät, kukat nousevat maasta.
Susanna Lappalainen 2019
