Ratkesin ja mindfulnessin yhtymäkohdat
Mindfulnessilla on yhtymäkohtia ratkaisukeskeiseen lähestymistapaan, koska se kannustaa ja antaa konkreettisia työkaluja ottaa mielen ilmiöihin, ajatuksiin ja tunteisiin etäisyyttä, ikään kuin ulkoistaa ne. Koska mindfulness on pitkään ollut myös terapia-ammattilaisten mielenkiinnon kohteena, on alettu myös perään kuuluttaa parempaa tietoisuutta sen mahdollisista haitoista.
Moni Suomessa käytössä oleva vahvaan tutkimusnäyttöön pohjautuva hoito-ohjelma perustuu jollain tapaa mindfulnessin periaatteiden hyödyntämiseen. Yleinen taito, joita useammat hoito-ohjelmat erityisesti hyödyntävät, on juuri etäännyttämisen taito.
Etäännyttämisen ajatuksena on harjoitella kokemuksellisesti aktivoimaan mielen ns. havainnoivaa osaa, tai tarkkailijaminää, joka kykenee katselemaan erilaisia ajatuksia ja tunteita niihin samastumatta ja ns. todellisesta itsestä erillisinä, jatkuvassa muutoksen tilassa olevina asioina. Se pystyy ulkoistamaan haitalliset ajatukset ja tunteet, eikä anna niiden vaikuttaa itseensä niin vahvasti.
Etäännyttämistä ja eriyttämistä harjoitellaan mm. hyväksymis- ja omistautumisterapiassa (HOT), zen-buddhalaisuuden periaatteille pohjautuvassa dialektisessa käyttäytymisterapiassa sekä näitä yhdistävässä uudemmassa ”tunnetehokkuusterapiassa”, eli emotion efficacy therapyssa EET:ssä.
Edellä mainitut terapiamuodot edustavat kaikki suuntausta, jossa painotetaan nykyhetken hyväksymistä ja tiedostamista sellaisena kuin ne ovat, mutta harjoitellen samalla uuteen suuntaan kuljettavaa toimintaa. Tavoitteena on joustavampi suhde haastavaksi koettuihin mielen ilmiöihin, ei niinkään sen määrittely, onko esimerkiksi tietynlainen ajattelu tai kokemukset patologisia vai ei.
Jos tunteita ja ajatuksia onnistuu katsomaan tarkkailijaminästään käsin, ei niiden sisällöllä ole niin suurta merkitystä. Tunnetehokkuusterapia (emotion efficacy therapy) pilkkoo tunnekokemuksen osiin, ja kannustaa tiedostamaan niin siihen liittyvät ajatukset, keholliset reaktiot kuin toimintaimpulssit sekä tulemaan tietoiseksi valinnan hetkestä, eli hetkestä, jolloin on joko mahdollista toimia tunteen viemänä autopilotilla kuten aina ennenkin tai valita tietoisesti omia päämääriä ja arvoja kohti vievä käyttäytyminen.
Estääkö hyväksyntä muutoksen?
Mindfulnessista puhuttaessa on kuitenkin hyvä muistaa, että nimensä mukaan se on aina tietyllä tapaa paitsi tietoisuuden lisäämiseen, myös hyväksyntään tähtäävä työkalu. Siksi joskus saattaa unohtua se tosiasia, että painotettaessa hyväksyntää riskinä on samalla aina kokemuksellisen välttämisen riski. Tämä tarkoittaa riskiä myös todellisten ongelmien, ja mahdollisesti itsenkin muuttamisen tarpeen kieltämiselle, koska ”ainahan voi vaan hyväksyä asiat sellaisena, kuin ne on”.
Joskus ns. hetkellisten pintatunteiden hyväksymisen harjoittelu saattaa estää näkemästä suurempaa muutosta kaipaavaa asiaa elämässä tai vaihtoehtoisesti estää pohtimasta parempia mahdollisia vaihtoehtoja. Kuten psykologi Anu Tevanlinna toteaa kirjassaan ”Muutos mielessä”, suuremmat elämäntapa- ja myös psykologiset muutokset edellyttävät jonkinasteisen epämiellyttävyyden ja jopa kivun kohtaamista ja käsittelemistä. Tämä kipu on helposti vältettävissä ajatuksella: ”no, kyllähän nämä epämiellyttävät tunteet kuuluu elämään, eli paras vaan hyväksyä ne”.
Terapiatyössä hyväksyntää lisäävien lähestymistapoihin sisältyvästä kokemuksellisen välttämisen mahdollisuudesta olisi hyvä olla tietoinen, jolloin olisi mahdollista paremmin erottaa se, milloin tarvitaan todellista muutosta, irti päästämistä ja kivun kohtaamista, milloin taas hyväksynnän harjoittelu palvelee enemmän psyykkisen hyvinvoinnin lisäämistä.
Mari Bergroth
Ratkaisukeskeinen ja kognitiivinen psykoterapeutti
Ratkes ry:n hallituksen jäsen
