Vertaistuki ja erityislasten vanhempien voimavarojen vahvistaminen

Teksti: Ulla Anttila

Ryhmät erityislasten vanhempien voimavaroja vahvistamassa

Tieto lapsen vammaisuudesta, vakavasta sairaudesta tai kehityshäiriöstä vie vanhemmat uuden tilanteen eteen: Heidän on mietittävä, mitä uusi tilanne merkitsee ja kuinka siitä selvitään. Perhe voi joutua vakavaan kriisiin. Jokaisella perheellä on oma polkunsa selvitä tilanteesta, ja on tärkeää, että perheet saavat tarvitsemaansa tukea.

Ratkaisukeskeisiä menetelmiä opiskellessani olen järjestänyt erityislasten vanhemmille voimavararyhmiä, joissa ideana on tarjota sekä vertaistukea että työvälineitä mahdollisesti vaativiinkin elämäntilanteisiin. Pidän tärkeänä, että erityislasten vanhempien voimavaroja mietitään laaja-alaisesti ja otetaan huomioon sen, että henkilökohtaisen voimaantumisen lisäksi on tärkeää arvioida, kuinka erityislasten perheet saavat riittävästi yhteiskunnan tarjoamia palveluita ja muuta apua jaksamiseen. Jo aikuistuneen kehitysvammaisen tyttären äitinä olen miettinyt erityislapsen vanhemmuutta vanhemmankin näkökulmasta.

Vammaisuuteen liittyvät haasteet: onko kyse yksilön vain yhteiskunnan asioista?

Sosiologit Anthony Giddens ja Philip Sutton (2017) painottavat, että vammaisuus kaikkine merkityksineen ei liity vain yksittäiseen vammaiseen henkilöön vaan myös yhteiskuntaan. Vammaisuuden yhteiskunnallista merkitystä on painottanut myös vammaisliike, joka toimii aktiivisesti vammaisten ihmisen voimaantumiseksi ja omien voimavarojen tunnistamiseksi.

Vanhempien rooli on hieman toisenlainen. Usein heistä tulee vammaisten lasten omaishoitajia ja he elävät ikään kuin välittävässä roolissa. He miettivät, kuinka tukea lastaan, jotta tämä voisi elää hyvää elämää. Palveluiden turvaamiseksi he saattavat joutua kamppailemaan lapsen puolesta.  Samalla heidän täytyy miettiä myös muiden perheenjäsenten hyvää elämää ja jaksamista. 

Vanhemmat saattavat joutua liian tiukoille, jos he eivät välttämättä saa riittävästi tukea jaksamiseen.  Kirjassaan Ordinary Families, Special Children Milton Seligman ja Rosalyn B. Darling painottavat sekä sosiaalisia että yksilöllisiä tekijöitä, jotka tukevat erityislasten vanhempia. Yhteiskunnallisen muutokset voivat tukea vanhempien voimaantumista.

Lapsen vammaisuuden tai vakavan sairauden hyväksyminen vie toisilta vanhemmilta pitemmän ajan kuin muilta. Uudessa tilanteessa perheen on etsittävä julkisista palveluista ja lähiverkostoistaan tukea, jota he tarvitsevat. Suomessa vammaisten ja pitkäaikaissairaiden lasten perheet osallistuvat yleensä Kelan kustantamille sopeutumisvalmennuskursseille, joissa tarjotaan tietoa sairaudesta tai vammasta ja joissa on tarjolla myös vertaistukea.

Ryhmistä tukea

Yhteistyössä eri järjestöjen kanssa olen järjestänyt vammaisten lasten vanhemmille voimavararyhmiä. Voimavararyhmissä on käsitelty erityislasten vanhempien voimavaroja monin eri tavoin. Eräs tapa on ollut hahmotella perheen ja/tai vanhemman tavoitteita liittyen hyvään elämään ja omaan elämäntilanteeseen.  Keinoja tavoitteisiin pääsemiseksi voidaan kartoittaa portaikkotarkastelulla, joka kannustaa miettimään tavoitteen kannalta olennaisimpia keinoja ja niiden järjestystä ja vaikutuksia toisiinsa.

Omien voimavarojen tunnistaminen on erityislasten vanhemmille ensiarvoiseen tärkeää, koska kuormittava perhetilanne muuttuu vieläkin kuormittavammaksi, jollei tunnista omia voimavarojaan ja aktiivisesti mieti, kuinka ne saisi riittämään ja millaista tukea tarvitsee.

Ryhmä voidaan myös jakaa työskentelemään pareittain siten, että kaksi osallistujaa käy läpi tavoitteitaan ja toiveitaan – kumpikin niin paljon, kuin haluaa ajatuksiaan jakaa. Eräs käyttämäni menetelmä on soveltaa Eric Sulkersin ideaa kolmesta talosta, joihin kuuluvat ”haasteet ja huolet”, ”Mikä menee hyvin?” sekä ”Tavoitteet ja toiveet tulevaisuuteen liittyen”.  Kun haasteiden rinnalla tarkastellaan hyvin sujuvia asioita sekä toiveita, kokonaisuus vaikuttaa toivorikkaammalta ja innostavammalta.

Käyttökelpoinen menetelmä voi olla Martin Seligmanin kuvaamien luonteenvahvuuksien yksilöllinen pohdinta osana ryhmän työskentelyä. Luonteenvahvuuksia voi soveltaa sekä vanhempien itsearviointiin että lasten itsetuntemuksen parantamiseen. Luonteenvahvuuksia on sovellettu myös positiivisessa pedagogiikassa, jonka menetelmiä Lotta Uusitalo-Malmivaara ja Kaisa Vuorinen kuvaavat kirjassaan Huomaa hyvä

Pidän järkevänä esitellä perheille myös muita hyödyllisiä käsitteitä. Psykologi Kristin Neff on kehitellyt itsemyötätunnon käsitettä, jolla hän tarkoittaa kykyä olla myötätuntoinen itseä kohtaan. Monien ihmisten on helpompi olla myötätuntoinen muita kuin itseään kohtaan. Itsemyötätunto ei tarkoita itsesääliä. Siihen kuuluu kolme osaa: kyky olla lempeä itseään kohtaan, ymmärrystä kaikkien ihmisten ihmisarvosta sekä tietoisen läsnäolon harjoittelemista.  Itsemyötätunnon vahvistaminen voi helpottaa erityislasten vanhempien oloa, koska he saattavat olla vaativia itseään kohtaan erityislapseen liittyvissä asioissa. Oman tilanteen kuormittavuutta voi olla vaikea tunnistaa, minkä vuoksi vanhemman voi olla vaikea hellittää vaatimuksistaan – varsinkin, jollei tukea ja apua saada perheen ulkopuolelta.

Tukea parityöskentelystä

Ryhmiin osallistuu eri tilanteissa olevia erityislasten vanhempia. Haasteena voi olla se, että perheet vertailevat toisiaan ja toistensa tilanteita. Vertailu voi olla vaikea asia niille perheille, joiden tilanne on syystä tai toisesta erityisen vaativa. Siksi vertailuasetelmia kannattaa lieventää parityöskentelyllä niin, että keskustelukumppaneilla olisi samantyyppinen tilanne tai teema käsiteltävänä. Parityöskentelyssä osallistujille voidaan tarjota valinnaisia aiheita, jolloin mahdollisimman samantyyppisissä tilanteissa olevat vanhemmat voivat oppia keskustelusta.

Miten ryhmätoimintaa voidaan vahvistaa

Ratkaisukeskeistä otetta vertaistukiryhmien ohjaamisessa voidaan vahvistaa.  Osaksi vertaistukiohjaajien koulutusta on hyvä sisällyttää ratkaisukeskeisten menetelmien kouluttamista. Vertaistukiryhmissä voi olla ohjaajina vanhempia, joilla ei välttämättä ole koulutusta ryhmänohjaukseen. Koska vanhemmat todennäköisesti hyötyvät ratkaisukeskeisten ideoiden soveltamisesta, ryhmänohjaajat hyötyisivät opetuksesta tai ohjauksesta kahdella tasolla: sekä vanhempina että ryhmänohjaajina. Toisaalta vertaistukea ei voida kehittää ulkoapäin muokaten, vaan sen keskeisin sisältö on juuri vertaisen läsnäolo ja tuki toiselle.

Kirjallisuutta:

Giddens, Anthony & Sutton, Philip (2017). Sociology. Cambridge: Polity Press.

Neff, Kristin (2016). Itsemyötätunto: luovu itsesi soimaamisesta ja löydä itsevarmuutesi. Helsinki: Viisas Elämä. 

Seligman, Martin (2008). Aito onnellisuus. Jyväskylä: ArtHouse.

 

Seligman, Milton & Darling, Rosalyn B. (2009). Ordinary families, special children. New York: Guilford Press.

Sulkers, Eric (2016). Luennot Lyhytterapiainstituutin järjestämässä seminaarissa lokakuussa 2016.

Uusitalo-Malmivaara, Lotta & Vuorinen, Kaisa (2016). Huomaa hyvä! Näin ohjaat lasta ja nuorta löytämään luonteenvahvuutensa. Juva: PS-kustannus.

Ulla Anttila

(ST, VTM) on sosiaalipsykologi ja ratkaisukeskeinen coach, joka opiskelee ratkaisukeskeiseksi psykoterapeutiksi Itä-Suomen yliopiston ja Lyhytterapiainstituutin koulutusohjelmassa 2017-2021. Paraikaa hän kirjoittaa erityislasten vanhemmille tarkoitettua tietokirjaa ja toimii asiantuntijana Psyykkisen hyvinvoinnin keskus Kompissa.